7.11.2019 PROFETIA: KAHDEN PROFEETAN PALVELUSTYÖ ISRAELISSA & UUSI PARANTUMINEN LÖYDETÄÄN

Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA, HERRA JEHOVA ELOHIM, väkevä väkevä, valtava Israelin JUMALA, koko universumin Luoja, Taivaan ja maan Luoja, Hän Puhui kanssani viime yönä läpi koko yön noin klo 10 saakka aamulla. Tämä oli todella pitkä keskustelu, erittäin tärkeä keskustelu seurakunnalle. Haluan jakaa kanssanne kaksi dimensiota siitä keskustelusta, jonka HERRA jakoi ja välitti minulle, jotta voin kertoa ne eteenpäin teille.

 

Numero 1) HERRA on näyttänyt minulle, että on rampoja, joita tulee parantumaan. Kun Kaksi HERRAN Valtavaa Profeettaa, Kaksi Israelin muinaista Profeettaa olivat Utawalassa ja he julistivat parantumisen Kokouksen lopussa, niin on eräs rampa, joka on noussut ylös, pystyn näkemään sen. On ihmisiä, jotka parantuivat, heidät tullaan löytämään. On rampa lapsi, luulen että se on tyttö. En tiedä, onko hän 5-vuotias, tai jotakin sen tapaista. Mutta on tämä tyttö, uskoisin, hän on saattanut kärsiä myös pysähtyneestä kehityksestä. Hän oli täysin rampa, ja hän nousee ylös ja kävelee, koskettaen maata, ja nousee ylös. Hän kävelee, kaatuen, koskettaen maata jälleen, ja nousee ylös ja kävelee.

 

HERRA KAIKKIVALTIAS, Hän vei minut tuohon kotiin. Ja kun istuin siellä, silloin näin sen toisen Profeetan istuvan oikealla puolellani. Sitten todistimme tätä valtavaa työtä. Silloin HERRA Sanoi: "Katso, olet nostanut tämän ramman maan tomusta." On siis rampa lapsi, joka nousi ylös ja alkoi kävellä. Ja on ihmisiä; tämä tarkoittaa, että on rampoja, jotka alkoivat kävellä, jotka HERRA esittelee Kahdelle Profeetalle. Tämä eräs rampa. Tarkoittaen, että on rampoja, jotka ovat alkaneet kävellä tuon julistuksen kautta, tuon Mega julistuksen kautta Kokouksen lopussa Utawalan Pääalttarilla, missä tuo Konferenssi, HERRAN Mega loistelias Konferenssi tapahtui.

 

Ja sitten tämän jälkeen, HERRA näyttää minulle, että on nainen, luulen hänen olevan nainen. Hän on nainen ja hän oli sokea, täysin sokea, ja HERRA näyttää minulle sen sokean tilan, ennen kuin silmät avautuvat, ja sitten kun silmät aukeavat. Näen siis molemmat. Ja sitten HERRA huutaa, Hän huutaa Taivaasta ja Sanoo: "Luomisihme! Luomisihme! Sinä olet käskenyt luomisihmeen! Tämä on luomisihme!" Tämä on se, kuinka suuri ja kuinka valtava tämä keskustelu, sen ensimmäinen osa, oli. On siis myös sokeita ihmisiä, joiden silmät avautuivat. Näen tämän naisen. En tiedä, onko hän 7-,10-vuotias, en pysty saavuttamaan häntä. Mutta hiukan varttuneempi ja hänellä on vaalea iho, vaaleat kasvot. Mutta hänen silmänsä avautuivat. Silmät ovat avautuneet, sokeat silmät ovat avautuneet.

 

Ja sitten HERRA huutaa Taivaasta, että "Olet käskenyt", että olen käskenyt luomisihmeen, kun julistin parantumisen siinä parantumisjulistuksessa Utawalan Pääalttarilla. En tiedä, mikä sairaus oli. Ehkä ei ollut silmää, ei ollut silmää silmäkuopassa. En tiedä, mikä se sairaus on ollut, mutta HERRA loi silmän sinne. Nämä ovat tämän ajan ihmeitä. Se valtava historiallinen tämän hetken Voitelu, että Hän löytää hetken, jossa Hän myös julistaa julistuksen MESSIAAN loisteliaan kirkkaasta tulemuksesta.

 

Nyt, siinä toisessa osassa, joka oli yksityiskohtaisempi keskustelu ja kesti monia tunteja klo 10 saakka tänä aamuna, HERRA vei minut Israeliin koko yön ajan tähän aamuun saakka, jolloin tulin takaisin. HERRA JEHOVA vei minut Israeliin ja näytti minulle joitakin todella tärkeitä maamerkki-tapahtumia, jotka tulevat tapahtumaan Israelissa. HERRA vei minut Israeliin ja Hän esitteli minulle todella todella voimallisen skenaarion hänen Palvelustyönsä, joka Puhuu kanssanne, saapumisesta sisälle Israeliin. Kun hän lopulta saapuu Israeliin, se oli todella voimallista, kuinka HERRA esitteli sen. Sillä Hän pääasiassa esitteli Israelin ilmavoimien lentokoneita, jotka kuljettivat nyt näiden Kahden Profeetan Palvelustyötä ja toivat heidät, ja toivat heidät maalle, ja he laskeutuivat.

 

Kun he saapuivat, he toivat heidät koko matkan, monia lentokoneita. Se on ihmeellistä, kuinka HERRA esitteli ne. En voi jakaa teille yksityiskohtia, mutta pystyin näkemään narut yhdestä lentokoneesta, toisen narun, toisen narun, kaikki ne yhdistettyinä tähän Palvelustyöhön. Nostaen tämän HERRAN Mega Palvelustyön, nämä Kaksi Palvelijaa ja tuoden heidät koko matkan, kunnes Hän asetti heidät Israelin maaperälle. Se on Hänen dramaattinen tapansa esitellä tämä. Ja sitten välittömästi, kun nämä Kaksi Profeettaa tulivat ulos tällä tavoin, silloin kaikki israelilaiset tulivat. Oli avoin kenttä, se oli ennemminkin kuin erämaa, en ymmärrä. Ja siellä oli kukkula. He tulivat ja istuutuivat, he kaikki istuutuivat sinne ja kuuntelivat HERRAN ohjeistusta, mitä HERRA ohjeisti.

 

Ja on suurempia yksityiskohtia, sillä näen paljon kiviä. Paljon kiviä, jotka ovat sillä yhdellä puolella, joiden yli en voi mennä, joiden ylitse ei kukaan voi mennä. Paljon kiviä on heitetty tähän suuntaan ja ohdakkeita, ja niin edelleen. Mutta HERRA on Puhunut tänään tästä Palvelustyöstä, hänen, joka Puhuu kanssanne, Palvelustyön toisesta matkaosuudesta Israelissa. Israelin lunastuksesta, Israelin pelastuksesta, Israelin Herätyksestä. Tämän tulisi kertoa teille seurakuntana, että aika on juoksemassa loppuunsa. MESSIAS on tulossa. JUMALAN loistelias Karitsa on tulossa. Ja on paljon, jota en ole jakanut. On paljon yksityiskohtia tässä keskustelussa, joita en ole jakanut teille, koskien Israelia.

Hän vei minut sinne koko yön ajan, suunnilleen noin klo 10 saakka. Ja sitten näin HERRAN Kahden Profeetan tulevan ulos. Ja on todella ihmeellinen tilanne, kuinka israelilaiset tulivat esille. Aivan kuin erämaassa, se on avoin paikka. Siellä on kukkula ja ruohoa kasvoi siellä. He tulivat esille ja he istuivat nurmella kuunnellen ohjeistusta, koskien niitä HERRAN Kahta Profeettaa. HERRA on näyttänyt minulle, mitä on tulossa tapahtumaan tulevaisuudessa. Muistan tuon tapahtuman Israelissa. Tuo Palvelustyö, tuo matkaosuus tulee tapahtumaan sen jälkeen, kun seurakunta on otettu pois. He, joilla on korvat, tehkööt parannuksen ja valmistakoot tien MESSIAAN loisteliaan kirkasta tulemusta varten.

 

Nyt rohkaisen oppilaita yliopistoissa jatkamaan saavuttaen heidän kollegoitaan ja ystäviään. Sadonkorjaat sitten yhden sielun tai kaksi sielua tai kolme sielua. Näen monia sähköpostejanne; saavutimme tänään yhden HERRALLE, saimme kolme HERRALLE. Yövalvojais-kokouksia pidetään, iltakokouksia pidetään, aamun omistamisia pidetään. Herätys jatkukoon halki yliopistojen - aika on lopussa - ja halki maailman kansakuntien. MESSIAS on tulossa. Todah chaverim, todah rabah. Yom tov, tarkoittaen, hyvää päivää. Todah chaver sheli, todah JEHOVA Hashem. Todah todah Shalom. HERRA Siunatkoon teitä. MESSIAS on tulossa.

 

(7.11.2019. Profeetta Dr. Owuor. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)