22.9.2019 PROFETIA (OSA 2) – SEURAKUNNAN PIAN TAPAHTUVASTA YLÖSTEMPAUKSESTA

 
Siunatut ihmiset, aivan kuten olen Puhunut kanssanne tänä iltana, niin HERRALLA JEHOVALLA on ollut todella todella sensitiivinen ja todella vakava keskustelu seurakunnan ja maailman kansakuntien kanssa. Uudestaan, aivan kuten olette kuulleet, kun soitin livenä radioon ensimmäisen kerran tänä iltana, niin HERRA on Puhunut kanssani MESSIAAN tulemuksesta, toisin sanoen, seurakunnan sisälle pääsystä Taivaan loisteliaan kirkkaaseen ikuiseen Valtakuntaan. Tämä on siis todella sensitiivinen keskustelu ja todella vakava keskustelu, todella todella kriittinen keskustelu. Ja samalla kun Raamattu sanoo, että kukaan ei tiedä päivää eikä hetkeä, niin tiedämme todella selvästi, että HERRA on tiivistänyt profeetallisen kiihtymisen. Te näette jopa siitä tavasta, jolla Hän liikkuu ja toimii ja saarnaa JAHVEN Kahden Peljättävän Profeetan, ikuisuuden Profeetan, Taivaan Profeetan kanssa, Hänen lähimpien uskottujensa ja ystäviensä kanssa. Se tapa, jolla näette Hänen palvelevan heidän kanssaan ja ne ihmeet, jotka seuraavat sitä Palvelustyötä, niiden on tarkoitus saarnata teille, evankelioida teille ja vakuuttaa teidät, että tiedätte ilman epäilystäkään, että tämä on se ohjeistus, joka teidän tulee vastaanottaa, että tämä Palvelustyö on kriittisen tärkeä ikuisuutenne kannalta. 

Laskien Taivaan Portaat alas, käskien aurinkoa taputtamaan, käskien neutronitähtiä (törmäämään), nostaen kuolleista Mama Rosan, nostaen rampoja maasta halki 87 stadionin, mukaan lukien joitakin, tämän tietyn ramman, jonka Hän näytti minulle eilen unessa ja tullen esille tänään Merussa. Ja kaikki ne rammat ja sokeat ja kuurot. Ja saarnaten vanhurskauden ja pyhyyden Sanomaa, ja parannuksentekoa, jotta palaisitte vanhurskauteen, parannuksentekoa, jotta palaisitte HERRAN luo, pois synnistä. Kaikki on siis todella selvää. Kirjoitukset taivaalla. JAHVEN Vierailu. HERRA on siis Puhunut todella selvästi, että MESSIAS on tulossa. Hän on tiivistänyt profeetallisen kiihtymisen tänä ajankohtana. Vaikka päivä ja hetki onkin tuntematon, niin Sanoman on tarkoitus olla hyvin selvä joka-ikiselle ihmiselle, joka kävelee maan kamaralla. Ja Sanoma sanoo, että MESSIAS on tulossa, ja aika on tullut loppunsa. MESSIAAN tulemus on tullut lähelle. Sillä Sanansaattajat Ilmestyskirjan luvusta 11, kävelevät jo täällä. Voitte nähdä heidän merkkinsä, voitte nähdä heidän auktoriteettinsa, voitte nähdä heidän voimansa, ja heijastus siitä, mitä he tekevät ylöstempauksen jälkeen, on nyt selvää. Elian Tuli lankeaa alas täällä, minne tahansa he menevätkin.

On siis absoluuttisen selvää, että HERRALLA on ollut keskustelu tämän sukupolven kanssa, ja tänään Hän on nostanut keskustelun seuraavalle tasolle. Sanoen, että MESSIAS on tulossa! Tehkää parannus, te kansakunnat! Ja kääntykää pois synnistä! Vastaanottakaa KRISTUS. Vastaanottakaa evankeliumi, vastaanottakaa JEESUS KRISTUS HERRAKSENNE ja Vapahtajaksenne. Ottakaa täysi upotuskaste. Ja vastaanottakaa PYHÄ HENKI, PYHÄN HENGEN ja Tulen kaste. Ja olkaa pyhät, jota ilman ei kukaan ole näkevä HERRAA, kukaan ei tule näkemään HERRAA. Joten JUMALA KAIKKIVALTIAS on Puhunut todella voimallisella tavalla, todella kauniilla tavalla, todella väkevällä tavalla, todella peljättävällä tavalla tälle sukupolvelle tänään. MESSIAS on tulossa! KUNINGAS on tulossa. HERRANI on tulossa, Pelastajani on tulossa. Ja nyt HERRA on tehnyt tämän, koska Hän rakastaa kansakuntia. Sillä tuon päivän kuuluu olla salattu päivä, ollen peitettynä JUMALAN salaisten Neuvojen toimesta. Mutta katsokaa nyt, Hän on avannut sen teille. Hän Sanoo, että MESSIAS on tulossa. Viime yönä Hän lähetti JUMALAN PYHÄN HENGEN, PYHÄN HENGEN Persoonan, Puhumaan Kahdelle Profeetalle. Ja Hän Puhui meille ja sitten Hän osoitti ylöspäin, minne seurakunta tulee menemään.

 Ja sitten se toinen osa tätä keskustelua on täysin peitettynä. Täysin peitettynä. On suurempia yksityiskohtia, hyvin tarkkoja yksityiskohtia, joita en voi jakaa kenenkään ihmisen kanssa, joka kävelee tässä maailmassa. Mutta se osa, jonka voin jakaa on, että silloin katsoin ylös ja näin Taivaan.  Taivaan. Joten MESSIAS on tulossa. Te tiedätte tämän. Tiedättehän, että on hienompia yksityiskohtia, joita Hän antaa Hänen Palvelijoilleen, joita he eivät jaa. Halki ajan, halki aikojen, halki sukupolvien, jopa heidän ensimmäisessä palveluksessaan, ensimmäisessä palvelustyössään. Valmistakaa tie, siunatut ihmiset. MESSIAS on tulossa. Kääntykää pois seksuaalisynnistä, kääntykää pois niistä tiukoista housuista, joita näette seurakunnissa, ja jotka synnyttävät himoa. Naiset pitävät yllään tiukkoja housuja seurakunnassa, tiukkoja hameita, näytellen jalkojaan. Kaikki nämä asiat, mitä näette, eksytys, väärät profeetat. MESSIAS on tulossa. Eräänä hyvänä päivänä. Vaikka tuo päivä ei olekaan tiedossa, niin yhtenä hyvänä päivänä, se tulee tapahtumaan. Ymmärryksen päivä, totuuden päivä.

 Ja sitten tulette tietämään, että se mitä nämä Kaksi vanhaa Miestä ovat Puhuneet halki kansakuntien Jeesus on HERRA radion kautta, tämän Portin kautta, mitä nämä Mega Profeetat, vanhat muinaiset Miehet, muinaiset Profeetat ovat Puhuneet halki aikojen, halki ajan, halki vuosien, on ollut Totuus. Tämä on ollut ISÄ JUMALA itse puhumassa seurakunnalle, puhumassa kansakunnille, puhumassa ihmiskunnalle. Uudestaan, siunatut ihmiset, MESSIAS on tulossa. Valmistakaa HERRALLE Tie. Olkaa pyhät. Olkaa oikeassa asemassa HERRAN edessä. Tehkää korjauksia, korjatkaa tienne ja palatkaa HERRAN vanhurskauteen, HERRAN pyhyyteen. ISÄ JUMALA on Puhunut kanssani viime yönä. Ja MESSIAS on tulossa. Todah Shalom. Kiitos. Todah rabah. Erev tov.

(Profeetta Dr. Owuor. 22.9.2019. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)