Profeetta Dr. Owuor

8.3.2019 PROFETIA – MEDIAN MUSTAMAALAUKSESTA HUOLIMATTA LOPUNAJAN HERÄTYS KASVAA KASVAMISTAAN

Siunatut ihmiset, kuinka väkevää aikaa seurakunnassa, että olemme heränneet tähän päivään. Se todellisuus, jonka löysin eilen, että se maa, jota HERRA on rakastanut niin paljon, maa, jonka nimi on Kenia, ja nostanut niin monia rampoja tässä maassa ja avannut niin monia sokeita silmiä ja vieläkin luvaten suuremman vierailun Kenian maalle, jossa Herätys sykkii elävästi ja miljoonat kääntyvät JEESUKSEN puoleen. Maa, joka on ollut esimerkkinä lopunajan Herätykselle, vanhurskauden Herätykselle, parannukenteon Herätykselle, synnistä pois kääntymiselle, pyhyyden Herätykselle.

8.3.2019 HERRAN SANOMA: HERRA TULEE RAKASTAMAAN KENIAA VIELÄKIN ENEMMÄN MEDIAN MUSTAMAALAUKSESTA HUOLIMATTA

Siunatut ihmiset, tänä iltana täällä meillä on ollut tapaamisia Vanhemman Arkkipiispan kanssa ja monien vara-Arkkipiispojen kanssa täällä, kenraali Kyakan, Zacharyn, Mutison, vara-Arkkipiispa Kimanin kanssa, ja monien muiden Piispojen kanssa ja Pastorien täällä. Ja tänä iltana löysin joitakin sanomalehtiä, jotka on julkaistu täällä tässä maassa, jota olen rakastanut niin paljon ja jolle olen antanut HERRAN sydämen. Juuri tänä iltana täällä olen löytänyt joitakin sanomalehtiä, jotka HERRA joidenkin kauniiden syiden tähden piti minulta poissa, Hän ei paljastanut niitä minulle.

7.3.2019 PROFETIA SUURIMMASTA PARANTUMISVOITELUSTA, JOKA ON TULOSSA MAAILMAAN, JOHON KAIKKI KANSAKUNNAT VOIVAT OLLA OSALLISINA

Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA ELOHIM, JEHOVA ELYON, KAIKISTA KORKEIN JUMALA, HERRA JEHOVA HOSEINU, HERRA Meidän Tekijämme, HERRA SOTAJOUKKOJEN JUMALA, HERRA SEBAOT, JEHOVA ROHI, JEHOVA TSIDKENU, HERRA Vanhurskautemme, JEHOVA EL GIBBOR, Israelin Väkevä JUMALA, Taivaan Väkevä JUMALA, JEHOVA ELOHEINU, HERRA Meidän JUMALAMME, Hän on Puhunut kanssani, siunatut ihmiset. Uudestaan, Hän on Puhunut kolme päivää putkeen, kolmena toistuvana kertana siitä valtavasta Herätyksestä, Herätyksen nostamisesta toisella tasolle, josta Hän on puhunut viimeisenä kahtena päivänä.

Sivut