TÄYSIN SOKEAN EUNICE ANANGON SILMÄT AVAUTUIVAT

Miksi Kenia juhli ja ihmiset ovat vieläkin seurakunnissa auringon noususta saakka iltamyöhään? Kuvitelkaa, 24-vuotias Eunice on ollut 22 vuotta täysin sokeana, eikä se ole lyhyt aika ja se ei ole eilinen. Tämä Herran loistelias mega grand Palvelustyö on ravistellut koko maailmaa valtavalla voitelulla ja Jumalan voimalla. Ja tämä Palvelustyö on vain 14-vuotta vanha. Eunice oli täysin sokea 22 vuotta. Nämä ihmeet eivät ole vitsejä eikä helppoja. Tämä on valtava ihme, jonka HERRA JEESUS KRISTUS on tehnyt tässä maassa.

Ne Kaksi Herran peljättävää Todistajaa eivät poistuneet asunnostaan Nairobista. He vain julistivat asunnostaan, su 10.6.2018. Kun he käskivät voiman lähteä heidän vasemmasta profeetallisesta kädestään  koskettamaan sokeita silmiä, Eunicen 22 vuotta sokeat silmät kuuntelivat ja tottelivat ja kumartuivat niiden kahden Todistajan edessä, ja ne avautuivat ensimmäistä kertaa. Se että hän oli täydellisessä pimeydessä 22 vuotta, tarkoittaa sitä, että kaikki sairaalat ja lääkärit olivat kykenemättömiä vuodesta 2004 auttamaan häntä. Hän alkoi elämään elämäänsä tuossa tilassa. Äiti joutui lähettämään siskonsa auttamaan Eunicea, taluttaen kädestä: ”Tässä on terävä kulma, tässä kivi, hyppää, käänny tuonne ja niin edelleen”.

Eunice meni naimisiin ja sai neljä lasta, mutta ei ole koskaan nähnyt omia lapsiaan. 10.6. sunnuntaina hän näki lapsensa ensimmäistä kertaa, miltä he näyttivät. Keniassa on paljon sairaaloita, ulkomaalaisten pitämiä, Italiasta, Usasta, lentolääkärit jne. ja siellä on huippusairaalat, jotka hoitavat sokeita, ja löydät ulkomaalaisia erikoislääkäreitä sieltä, mutta mikään ei toiminut, kaikki he epäonnistuivat, siksi hän oli 22 vuotta täysin sokea. Kaikki ne spesialistit olivat epäonnistuneet. Keniassa on monia silmäklinikkoja, ne parhaat missio-sairaalat, jossa lääkärit ovat tulleet monista eri maista, mutta 22 vuotta tuli ja meni ja kaikki he epäonnistuivat!

Tämä todella väkevä grand mega ihme, jota Herra Jehova Jahve on käyttänyt kahta Todistajaansa tekemään, on liian suuri! Tämä on valtava ihme! Jos Herra Jehova Jahve on halunnut asettaa kaksi peljättävää Todistajaansa maailmaan, niin totisesti Hän saavutti sen suurella tavalla! Tämä on voimallista! Voitko kuvitella, mitä olet saanut aikaiseksi 22 vuodessa elämässäsi? Eunice Anango oli täydellisessä pimeydessä 22-vuotta. Kuulemme nyt ne loisteliaat julistukset Messiaan tulemuksesta. He julistivat asunnostaan Nairobista ja Eunice oli aina Nakurussa saakka! Eunicen lisäksi on 33 muuta täysin sokeaa, joiden silmät avautuivat viime sunnuntaina yhdellä julistuksella. Tämä on vain yksi heistä.

Monta kertaa olette kuulleet HERRAN Väkevimmän Profeetan sanovan: Hän on tullut ennallistamaan Jeesuksen Ristin loisteliaan Palvelustyön, että Herra on lähettänyt hänet, ja hän on tullut ennallistamaan Jeesuksen loisteliaan palvelustyön ja hän on tullut ennallistamaan veren voiman, Jeesuksen evankeliumin. ISÄ JUMALA itse on lähettänyt hänet ennallistamaan Jeesuksen Veren evankeliumin. Hän on todella vihdoin ennallistanut Ristin uskonnon voiman ja auktoriteetin. Totisesti, hän on ennallistanut kristillisen uskon imagon suurella tavalla. Ei ihme, että kuulet, että Mombasassa koko muslimi perhe ystävineen tuli vastaanottamaan Jeesuksen ja juhlimaan Jeesuksen Veren voimaa. Katsokaa, kuinka monia perheitä hän on poistanut hirveästä kärsimyksestä ja pahoista tilanteista. Hän on antanut kunnian Jeesuksen Ristille ja verelle, joka voi taas loistaa ja säteillä jälleen kirkkaasti katoavaisen maailman keskellä. Liiton Sanansaattaja on todella kunnioitettava. Herra lupasi hänet Malakian kirjassa.

Mombasassa koko muslimiperhe hylkäsi Islamin ja vastaanotti Jeesuksen Kristuksen Herraksi, kun heidän oma täysin rampansa Rashid lähti kävelemään tämän Taivaan Sanansaattajan käskystä! Tämän Sanansaattajan ilmestyminen tulisi olla vakava herätyshuuto meille! Tämä massiivinen Sanansaattaja ilmestyi tälle sukupolvelle. Aikaisemmat sukupolvet tulivat ja menivät ja he lukivat Raamatusta Jumalan lupauksen ja odottivat. Hän ei ilmestynyt heille. Kun Elia tuli Gileadiin ensin vierailijana, muukalaisena ja hänet otettiin ylös ilman näkemättä kuolemaa, tulisissa hevosvaunuissa. Nyt Hänet on kaksinkertaistettu koko maailman edessä. Mitä tämä sukupolvi tulee ikinä sanomaan Herran edessä?

(Lähde: www.jesusislordradio.info / 17.6.2018)

 

Hakulomake

KIRJE SUOMELLE - Ohjelmat

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)