RAMMAN SOPHIAN PARANTUMISTODISTUS

 

Kenian Kehanchassa asuu 7-vuotias Sophia John, joka oli syntynyt täysin rampana. Hän oli kaksonen ja toinen kaksosista kuoli ja Sophia jäi eloon. Vauvan jaloissa oli paljon komplikaatioita. Lapsen jalat olivat heikot ja lötköt, niin että hän ei koskaan pystynyt seisomaan tai kävelemään itsenäisesti. Hän pystyi vain vetämään käsillään itseään lattiaa pitkin. Lapsella oli myös epätavallisen iso pää, joka kasvoi hyvin isoksi. Äiti vei lapsen sairaalaan Tabaka Mission sairaalaan Kisiin. Hänelle annettiin lääkettä, mutta se ei auttanut. Pää jatkoi suurenemistaan ja jalat pysyivät heikkoina.

 

Äiti vei tyttöä eri sairaaloihin, mutta mikään ei auttanut ja lopulta äidillä ei ollut enää rahaa viedä lasta sairaalaan ja hän päätti jäädä kotiin ramman lapsen kanssa. Kyläläiset neuvoivat äitiä kokeilemaan perinnelääkitystä ja perinnehoitoja, mutta lapsi ei vieläkään kävellyt. Äiti sanoi, että kärsi niin paljon lapsen tilan tähden ja lopulta äiti väsyi kaikkiin hoitoihin ja lopetti ne kaikki. Rampa Sophia oli täysin riippuvainen muista. Hänet piti kantaa joka paikkaan. Äiti kuvaili, että Sophia kulki kuin lehmä, eli hän konttasi varpaillaan ja kädet maassa, polvet eivät koskeneet maahan hiukan matkaa ja lysähti maahan.

 

Äiti ei voinut jättää ollenkaan tyttöä yksin, joten hän lopetti työnsä Sophian tähden. Jos äidin piti mennä johonkin, niin silloin isä jäi katsomaan tytön perään. Äiti kertoi, kuinka itki ja itki niin paljon. Hän oli menettänyt toisen kaksosista ja nyt hänellä oli täysin rampa lapsi kotona. Hän suri sitä kun muut lapset menivät kouluun ja Sophia jäi kotiin. Äidillä ei ollut varaa viedä Sophiaa vammaisten kouluun, joten hän jäi kotiin.

 

Saapui 17.12.2017 ja globaali massiivinen Parantumiskokous. Pastori Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyöstä pyysi äidiltä saada viedä Sophia kokoukseen ja äiti oli hyvin iloinen ja antoi luvan.  Sophia kannettiin kokoukseen portin 1 läpi, jossa kaikki sairaat haastateltiin. Sisko oli hänen mukanaan ja sanoi, että odottaa pikkusiskonsa paranemista. HERRAN Väkevin Profeetta soitti livenä radioon ja käski rampoja jalkoja kuuntelemaan häntä ja julisti parantumisen. Tämän julistuksen jälkeen Pastori pyysi seurakuntaa, että nyt tehkää mitä ette ole ennen pystyneet tekemään ja tuossa hetkessä täysin rampa Sophia nousi ylös!

 

Äiti soitti pian kuulumisia ja sisko sanoi: Äiti, tiedätkö mitä! Sophia kävelee! Äiti huusi ilosta kuullessaan tämän. Hän sanoi: HERRA JUMALA, sinä olet nähnyt kärsimykseni! Hän unohti ostoksensa kauppaan ja kiirehti äkkiä kotiin. Äiti kysyi heti kodin portilla lapsiltaan, missä on Sophiani? Ja sieltä Sophia tuli kävellen äitiä kohti! Äiti nauroi ja itki samaan aikaan ilosta ja hämmästyksestä. Totisesti, kun olemme nähneet kaikki nämä JEESUKSEN Ristin ja Veren ihmeet, Raamatun ihmeet, Väkevimmän Sanansaattajan ihmeet, meidän tulee valmistaa tie ja mennä sisälle JUMALAN Valtakuntaan!

 

Kun HERRAN Väkevin Profeetta kuuli tämän todistuksen radiosta, Hän soitti Jeesus on HERRA –Radioon ja puhui seuraavasti (tiivistelmä): HERRA Puhui kanssani noin 03 aamulla Sophiasta. HERRA vei minut Kehanchaan ja tuohon kokoukseen, jossa Hän paransi Sophian ja nosti hänet maasta. Hän vei minut tuohon seurakuntaan tuona päivänä. Näin Sophian nousevan ylös kahdelle jalalle ja ottavan tukea kummallakin kädellä pöydästä, jossa on sähköpiano ja näen tyhjän laatikon.

 

Tuona päivänä kun HERRA käski minua nostamaan vasemman profeetallisen käteni täällä Nairobissa, niin JEHOVA ELOHIMIN, JEHOVA EL OLAMIN voima lähti ja toi parantumisen ja nosti rammat maasta. HERRA vei minut tuohon hetkeen Kuriassa. Näen kuinka hän käveli ja kaatui ja nousi jälleen. HERRA Sanoi: TÄSSÄ ON SE RAMPA, JOKA ON KÄVELLYT. Sitten näin Pastorin kirjoittavan parantuneiden nimiä listaan. Siellä oli muutamia kuuroja ihmisiä, joiden korvat olivat avautuneet.

 

Tämä on ihmeellistä, että HERRA voi viedä minut Kenian syvimpiin kyliin, jossa Hän on muistanut ihmisiään heidän epätoivoisissa tiloissaan. Voitte kuvitella mitä äiti kävi läpi ramman lapsen kanssa, jolla iso pää ja toinen lapsista on kuollut. Tämä on se kuva ihmisistä, joita kohtaan HERRA tuntee myötätuntoa. HERRAN ojennettu armon käsivarsi tavoittaa heitä syvimmissä Kenian kylissä. Palvelemme nöyrää ja myötätuntoista JUMALAA, joka muistaa kaikista epätoivoisimpia tapauksia syvällä maaseutukylissä. Jos tämä on JUMALAMME kuva ja sydän, jota palvomme, niin Hän on todella nöyrä ja myötätuntoinen JUMALA. Kuinka paljoa äiti olisi enää jaksanut? Hän vei sairaaloihin lasta ja sitten luovutti, koska ei ollut enää varaa edes bussimaksuun sairaalaan.

 

Tämä on hyvin valtavaa aikaa, sillä HERRA JEHOVA TAIVAAN KUNINGAS muistaa seurakuntaa tässä hetkessä. HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA, HÄN, joka on lähettänyt minut valmistamaan tietä MESSIAAN tulemukselle ja kertomaan kansakunnille, että vanhurskauden ja pyhyyden hetki on nyt. Tämä tapahtuma on virvoittanut sydäntäni niin paljon. Nyt voitte kaikki nähdä videoista kuinka Sophia kävelee ja kävelee. Kuinka valtavaa seurakunnassa, että HERRA on tullut muistamaan rampautunutta seurakuntaa, joka on synnin rampauttama. Näissä kaikissa parantumisissa on profeetallinen tarkoitus liittyen Hänen missioon, joka Puhuu kanssanne.

 

Nämä parantumiset puhuvat seurakunnasta. HERRA Sanoo, olen tullut parantamaan seurakunnan nyt. Seurakunnan tulee nyt nousta jaloilleen ja alkaa laittamaan täytäntöön JEESUKSEN VEREN JA RISTIN evankeliumia. Julistan JEESUKSEN RISTIN JA VEREN VOIMAA. Äiti yritti ja yritti kaikkea. Hän kärsi niin paljon. Hän ei ollut paikalla katsomassa kun tytär nousi ja käveli. HERRA vierailee nyt seurakunnassa, syvissä maaseutukylissä, joissa ei ole rahaa mennä sairaaloihin. Lääkärit luovuttivat jo heidän suhteensa. Tämä on se miten HERRA on lähettänyt minut valmistamaan tietä MESSIAALLE. Kuinka valtavaa!

 

Tällä hetkellä ihmiset viettävät joulua joka puolella maailmaa, on moraalittomuutta, juopottelua, maailmallisuutta, shoppailua. Koko maailma on syvällä synnissä sisältäen kristityt. Näet heidät kaikki synnissä. He ottavat viiniä ja vahvaa juomaa ja sanovat, että nythän on joulu! Moraalittomuutta vasemmalla ja oikealla.

 

Kuinka valtavaa, että tällä puolen juhlimme joulua, juhlimalla JEESUKSEN RISTIN JA VEREN VOIMAA, pyhyyden, parannuksenteon ja vanhurskauden voimaa! Tien valmistamisen voimaa. JUMALAN voimaa! Kuinka voimallista viettää näin joulua täysin erottautuneena tämän maailman moraalisesta rappiosta. Tänään jouluna kun synti on suurimmillaan, HERRA muistaa Sophiaa ja hän kävelee ja kävelee ja kävelee. Ja kaikki voivat nähdä JUMALAN Kirkkauden sosiaalisessa mediassa. Kuinka upea aika seurakunnan historiassa. Kuinka väkevä tapa viettää joulua valmistamalla loisteliasta tietä MESSIAAN Kirkkaalle tulemukselle.

 

HERRA muistaa köyhiä Afrikan kylissä. Äiti itki ja itki. Seurakunta ulkona tuolla on moraalittomuudessa, seksuaalisynnissä, pornografiassa, polttavat savukkeita, juovat, on vääriä profeettoja ja valheapostoleita, rahan evankeliumia. Ja samaan aikaan on Sophian kaltaisia, jotka odottavat, että seurakunta voisi vapauttaa heidät. Missä on tilaa synnille ja väärille profeetoille seurakunnassa? Seurakunta on rampautunut synnistä. HERRA on nyt tullut parantamaan seurakunnan. Kuinka valtava onkaan tämä Palvelustyö, joka loistaa JUMALAN Kirkkautta.

 

Kuinka upea aika seurakunnalle lopettaa synti ja nousta kutsuunsa ja erottautua maailman rappiosta. Hän on JEHOVA MAGEN, HERRA sinun vahvuutesi, JEHOVA ORI, HERRA sinun valkeutesi, jonka näet Psalmissa 27:1. Loistaen valkeutta tähän maailmaan. Tämä valkeus on pyhyyttä ja sitä, että Sophia kävelee. Sophia on nyt sitä Kristuksen valkeutta, joka loistaa ympärilleen ja kaikki voivat nähdä sen valon.

 

Siunaan koko seurakuntaa, joka on kokoontunut yhteen. Menkää taas kyliin ja hakekaa sairaat ja kuvatkaa heidät hyvin, lääkäritiimin kanssa, joten kun HERRA nostaa heidät, niin maailma voi nähdä pelastuksen valon, KRISTUKSEN valon. Siunaan sinua Sophia ja perhettäsi, Piispaa ja Pastoreita ja koko seurakuntaa.

 

Siksi näet nämä parantumisten tulvan, koska Totuus vapauttaa nyt seurakunnan. Valehtelijat ovat valehdelleet monia vuosia, mutta nyt on Totuus tullut. Ilmaiseksi. Poistaen seurakunnan vankeudesta ja eksytyksestä, vapauttaen hänet vapaaksi. HERRA siunatkoon teitä. Shalom.

 

(Lähde: www.jesusislordradio.info)

 

Hakulomake

KIRJE SUOMELLE - Ohjelmat

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)