KENIA JUHLII JÄLLEEN JUMALAN KAIKKIVALTIAAN TEKOJA

Joel Sirengon täysin sokeat silmät avautuivat.

 

Todistus annettu livenä Kolanyan pääalttarilta JEESUS ON HERRA RADIOSSA

Joel Sirengo, 77 vuotta, Nambuyen kylästä Tamlegan, Malakisin alueelta. Hän syntyi normaalina ja hän on opettanut virallisesti Jumalan Sanaa ACK -seurakunnassa. Hän on myös puuseppä.

Hänen ongelmansa alkoi, kun hän oli 71-vuotias. Erään päivän aamuna, kun hän heräsi, hänen oikeasta silmästään tihkui vettä. Hän sanoo, että se alkoi tulehduksella ja kivulla. Myöhemmin hän menetti näön oikeasta silmästään täysin ja etsi siihen lääketieteellistä apua.

Sairaaloita, joissa hän kävi:
Hänet vietiin Malakisin terveyskeskukseen ja siellä vahvistettiin, että hänen oikea silmänsä oli tullut sokeaksi. Myöhemmin hänet lähetettiin Bungoman maakunnan lähetesairaalaan ja myös siellä todettiin, että hänen oikea silmänsä oli täysin sokea. Myöhemmin myös hänen vasen silmänsä alkoi tulla sumuiseksi. Hänet lähetettiin Kimililiin silmälääkärille. Hänet tutkittiin ja saatiin selville, että hänen vasenkin silmänsä oli tulossa sokeaksi, ja hänelle määrättiin jotakin hoitavaa lääkettä, mikä auttoi tilannetta vain hiukan. Sen jälkeen hän meni Tororoon Ugandassa lisätutkimuksiin, ja saatiin selville, että hänen vasenkin silmänsä oli nyt tullut täysin sokeaksi. Joten Joel Sirengo todettiin täysin sokeaksi. Siellä saatiin selville, että hänen sarveiskalvonsa oli kokonaan vaurioitunut, ja hänen oli nyt opeteltava elämään ilman näköä pimeyden maailmassa.

Mobilisoiminen NAKURUN SUPER GRAND MEGA HERÄTYSKOKOUSTA varten alkoi kylässä, jossa Joel asui, ja hän rohkaistui ja oli valmis menemään Nakuruun. Hän valmistautui Kokoukseen, ja hänelle annettiin henkilökohtainen avustaja Titus, joka istuisi aina hänen kanssaan ja auttaisi häntä. Valmistautuessaan HERRAN Kokoukseen, Joel myös kastettiin Raamatullisella upotuskasteella.

26. elokuuta 2016, he auttoivat hänet sisälle ajoneuvoon ja matka kohti Nakurua alkoi. He saapuivat Kokoukseen ja menivät läpi sairaille varatun Portin numero 1. Lääkärit haastattelivat häntä saadakseen selville hänen sairautensa. Ja lopulta he astuivat sisälle Menengain alueelle ja alkoivat ylistää HERRAA.

Lauantai-iltana, Yhtäkkisen vierailun aikana, HERRAN Väkevä Profeetta oli kentällä ja hän oli käskenyt kaikkia tekemään, mitä he eivät ennen pystyneet tekemään. Joel totteli HERRAN Ääntä ja todella yritti avata silmiään hyvin testaten, pystyykö hän näkemään. Hämmästyttävästi, Joel pystyi näkemään valtavan ihmispaljouden, jonka kaltaista hän ei, niin kuin hän itse sanoi, ollut koskaan ennen nähnyt, ja hän näki myös valon. HERRA ON VÄKEVÄ!

Tuossa kauniissa juhlinnan hetkessä, Joel täyttyi ylitsevuotavalla ilolla, ja hän juhli HERRAA siitä, että Hän oli aukaissut hänen silmänsä. Hän oli yhdessä Tituksen kanssa, joka testasi hänen näköään heiluttaen keppiä hänen silmiensä edessä, ja totisesti hän pystyi näkemään.

Kun Kokous päättyi, he palasivat kotiin. Siellä hän kutsui ihmisiä kotiinsa ja kaikki tulivat juhlimaan hänen kanssaan. Nyt Joel on palannut takaisin tekemään puusepän töitä, aivan niin kuin ennen. Hän on nyt virallisesti ilmoittanut, että hänestä tulee Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön seurakunnan jäsen ja hän alkaa valmistautua MESSIAAN Tulemukseen.

Lääkärit ovat puhuneet vahvistaen sen, että ainoastaan HERRA voi olla tämän tehnyt, ja Hän on aukaissut Sokeat Silmät, joiden sarveiskalvot olivat kokonaan vaurioituneet.

Kysymys, joka nousee tänään tästä väkevästä parantumistodistuksesta, kun Sokeat Silmät poksahtivat auki:
Voisiko olla, että sinä vieläkin huojut kahden eri mielipiteen välillä, harmaalla alueella vielä senkin jälkeen, kun olet kuullut tämän todistuksen? Nyt on aika tehdä päätös ja seurata HERRAA!

KIITOS JA KUNNIA ISRAELIN JUMALALLE!

Valmistakaa Tie, Messias on Tulossa

www.repentfinland.fi
www.jesusislordradio.info
www.repentandpreparetheway.org

 

Nyt Sirengo voi elää täysin normaalia elämää ja ajaa jopa pyörällä paikasta paikkaan!

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)

KIRJE SUOMELLE -ohjelmat