HERRAN SANOMA 7.10.2018: JUMALAN PILVI & KUULIAISUUS

Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA on Puhunut kanssani ja haluan jakaa tämän keskustelun suoraan seurakunnan keskelle. Tiedän, että te olette kokoontuneet eri palvonnan paikkoihinne halki tämän maan ja sen ulkopuolella. HERRA JEHOVA on käynyt keskustelun kanssani, ja tämä on valtava keskustelu. Sillä Hän vei minut HERRAN huoneeseen. Ja sitten näin niin monia susia; näin niin monien susien yrittävän tulla, niin monia susia, jotka olivat sisällä HERRAN huoneessa. Joten kun aloin välittömästi lyömään heitä, HERRA asetti vaatteen vasempaan käteeni, vasempaan profeetalliseen käteeni. Joten kun löin tällä tavoin, niin he näkivät salamoiden tulevan iskemään heihin, kuin tuhansia salamoita. Joka kerta kun heilutin sitä vaatetta tällä tavoin, niin tuhansia salamoita tuli ja iski heihin, joten he pakenivat joka suuntaan. Joka kerta kun heilutin sitä tällä tavoin, niin tuhansia salamoita tuli. He siis pakenivat, he juoksivat. He juoksivat kaikkialta, kaikista kulmista HERRAN huoneesta.

Tämä tarkoittaa, että HERRA Sanoo, että on joitakin susia HERRAN huoneessa. Ja Hän on lähettänyt minut HERRAN huoneeseen tappamaan ne sudet ja ajamaan ne kokonaan pois ja tuhoamaan ne sudet HERRAN huoneesta. Ja haluan tuoda tässä erityisen varoituksen Pastoreille, jotka saattavat olla seksuaalisynnissä, jotka ovat erityisesti osallisia seksuaalisynnissä. Nämä ovat ne sudet, joista HERRA tässä Puhuu, ja johtaen lampaita harhaan ja eksyttäen heitä esittäen olevansa Pastoreita, ja silti he ovat susia HERRAN huoneen sisällä. Haluan myös varoittaa vääriä profeettoja, valheapostoleja. Nämä ovat niitä susia, jotka HERRA on Sanonut, että Hän on lähettänyt minut puhdistamaan pois ja hävittämään HERRAN huoneesta.

HERRA nostaa siis varoituksen. Tämä tarkoittaa, että Hän nostaa varoituksen seurakunnalle. Ja tämä on melko vanha ilmiö HERRAN huoneessa. Olemme olleet tietoisia, että on susia. Raamattu Puhuu susista HERRAN huoneessa, jotka tulisivat ja yrittäisivät nielaista lampaita. Ja siksi Raamattu on useasti ja moneen kertaan Puhunut niistä hyvistä paimenista vastaan ne sudet. Me tiedämme liiankin hyvin Jer. 23, Hes. 34, kaikki nämä sanapaikat, joita HERRA juhlii, ja jotka Hän laski Raamattuun tässä, sisälle Raamattuun, jotta voisimme olla varovaisia, että on susia sisällä HERRAN huoneessa.

Olen nähnyt HERRAN lähettävän minut HERRAN huoneeseen, maahan, HERRAN huoneeseen, ja ajaen takaa susia, ajaen sudet pois HERRAN huoneesta. Ja rakkaat ihmiset, tiedän liiankin hyvin, että seksuaalisynti on yksi asia, joka on todella todella todella kidnapannut seurakunnan ja pitänyt seurakuntaa panttivankina kaikkialla maailmassa, maailmanlaajuisesti. Ja haluan nostaa varoituksen seksuaalisynnistä tässä maassa, ja Kenian maassa ja tässä Palvelustyössä, että kuka tahansa oletkin, niin varmista, että et putoa seksuaalisynnin ansaan. Muistakaa, että seksuaalisynti on erilainen kuin mikään muu synti. Seksuaalisynti on synti, jossa mies tai nainen saastuttaa itsensä. Hän saastuttaa Itsensä Pyhä Hengen temppelin. Joten seksuaalisynti on erotettu kaikista muista synneistä.

Ja tiedän, että jopa tänään siinä aikataulussa palvontaa varten, joka teillä on tässä maassa, niissä ohjelmissa, jotka olette asettaneet palvonnallenne tänään, niin tietenkin tulette juhlimaan. Me tulemme astumaan sisälle suureen Kiitosviikkoon, kun kaikki tulevat juhlimaan niitä suuria HERRAN Tekoja tässä maassa. Tämä on todella hyvin mahtavaa aikaa seurakunnan historiassa. Sillä te näette HERRAN suunnitelman toteuttamisen levittäytyvän maailmassa, levittäytyvän seurakunnassa. Joten tästä me todella ymmärrämme, te näette, että tämä on todella mahtavaa Herätyksen aikaa.

HERRA on tullut herättämään seurakunnan, antamaan seurakunnalle energiaa, sytyttämään, antamaan uuden elämän sytyttämisen, uuden elämän, KRISTUKSEN elämän sytyttämisen seurakuntaan. Tämä on se HERRAN huoneen ennalleen asettaminen, jonka HERRA lupasi, että se Jälkimmäinen Kirkkaus tulisi saarnaamaan seurakuntaan. Joten tämä on mahtavaa aikaa, siitä ei ole epäilystäkään. Tämä on todella mahtavaa, tämä on kaunista aikaa. Tämä on Herätyksen aikaa.

Ja tämä on myös se aika korjaukselle, jotta varmistat, että otat suuntasi oikein. Jotta voisit päästä sisälle Ikuisuuteen. Sillä muistatte, että kaikki nämä asiat on tarkoitettu Ikuisuuden Loisteliasta Valtakuntaa varten, Taivaan Loisteliasta Valtakuntaa varten. Joten tämä on se, missä me olemme, rakkaat ihmiset. Siksi nostan sen varoituksen tässä. Nostan varoituksen seksuaalisynnistä. Jos joku on seksuaalisynnissä, niin tiedä, että et voi nähdä JUMALAN Loisteliaan kirkasta Valtakuntaa, ellet tee parannusta ja käänny pois synnistä.

Kun käännyt täysin pois synnistä, se tarkoittaa, että olet nyt muuttanut suunnan. Menet nyt vastakkaiseen suuntaan, palaten takaisin. Lopetat sen suunnan kohti syntiä, lopetat sen suunnan kohti moraalittomuuden tapahtumia. Ja olet vakuutettu, olet tehnyt parannuksen. Olet kääntynyt ympäri 180 astetta, olet matkalla takaisin. Ilman parannuksentekoa seksuaalisynti tulee viemään sinut siis helvettiin. Tämä on se varoitus, jonka haluan nostaa tänään. Ja tiedän, että teillä on tänään paljon vieraita seurakunnassa, jälleen tuhansia ja tuhansia vieraita halki tämän maan.

Mutta nostan esille vakavan varoituksen tästä ansasta, seksuaalisynnin ansasta, jonka vihollinen on laskenut HERRAN huoneeseen. Ja löydät, että on joitakin Pastoreita, jotka eivät ole aitoja halki tämän maan, jotka esittävät olevansa Pastoreita, ja silti he ovat susia. Ja tämän hälytyksen, tämän varoituksen HERRA on nostanut esille monia vuosia sitten. Hän on Puhunut susista HERRAN huoneessa. Muistatteko, kuinka Puhuin niistä susista, jotka tulisivat nielaisemaan lampaita, monia vuosia sitten. Ja Puhuin siitä jatkuvasti, se on kaikkialla YouTubessa, että sudet tulevat. Sudet aina tulevat. Muistakaa, että sudet eivät kuulu JUMALAN Valtakuntaan. Ne eivät pääse sisälle.

Siksi nostan esille vakavan varoituksen seksuaalisynnistä. Ja myös muista tilanteista, sillä olemme maailmanlaajuisia; muista luopumuksen tavaramerkeistä, kuten eksytyksestä ja valheista, vääristä, profetioista, vääristä profeetoista, valheapostoleista.

Luen juuri nyt 4. Moos. 9. Ja luen, sillä tiedän, että aikatauluissanne, jotka on valmistettu seurakunnissanne tänään, palvontakokouksessanne tänään, tänään olette laittaneet jonoon tiettyjä vierailuja. Tietysti ne rammat nousevat ylös ja kävelevät; tämä on mahtavaa aikaa. Se on kaunis asia. Se on Ihme. Se on ehdottomasti Ihme, ottaen huomioon, että nämä Kaksi HERRAN Profeettaa yksinkertaisesti käskivät asunnostaan Nairobissa käsin. Varmistakaa, että ette sivuuta sitä Ihmettä. Se on Ihme, jonka kaltaista ei ole koskaan nähty. Vain KRISTUS MESSIAS teki niin. Vain KRISTUS MESSIAS käski ja sitten sadanpäällikön palvelija parantui matkan päässä. Joten Hänen voitelullaan ei ole avaruudellista rajoitusta.

Ja myös täällä nyt, kun Hän lähettää nämä Kaksi Profeettaa, niin Hän pystyy esittelemään sen voitelun ja auktoriteetin, jonka Hän laski Heihin. Jotta He voivat myös tehdä tämän nyt suuremmassa mittakaavassa, suuremmalla tasolla nyt. Siksi näet, kuinka 84 stadionia kokoontuivat eri julkisille paikoille ja stadioneille. Ja rammat nousevat ylös yhden ainoan käskyn seurauksena näiden Kahden Profeetan kautta, ollen tarkka, tarkalleen sinä samana hetkenä, siihen samaan aikaan, sinä samana välittömänä hetkenä. Mutta ennen kuin te katsotte niitä rampoja, jotka nostettiin, sokeita jotka näkevät, kuuroja jotka kuulevat; ennen kuin katsotte joitakin niitä osuuksia siitä, mitä tapahtui, vain pienen osuuden siitä, mitä tapahtui 16.9.2018, tiedän, että tulette katsomaan tämän sekä tiettyjä Ihmeitä.

Te tulette katsomaan, kuinka HERRA nostaa esille näiden Kahden Profeetan identiteetin. Te tulette katsomaan, kuinka JUMALAN Pilvi laskeutuu Hänen ylleen, joka Puhuu kanssanne juuri nyt. Te tulette katsomaan sitä auktoriteettia kutsua Taivasta avautumaan, ja kuinka Taivas avautuu välittömästi, alle minuutissa. Tulette myös katsomaan, kuinka ISÄ JUMALA, JUMALAN PYHÄ HENKI laskeutuu alas ruumiillisessa muodossa aivan kuin Kyyhkynen, kuin valtavan suuri valkoinen Kyyhkynen, Loistelias Kyyhkynen, todella suuri. Hän on todella valtavan suuri. Ehkä koko matkan aina päästä rintaan saakka, sen korkuinen. Ja kuinka hän tulee alas identifioimaan nämä Kaksi Profeettaa ja päästämään heidät sisälle niiden Kahden Todistajan virkaan Ilmestyskirjan luvussa 11. Te tulette katsomaan sen tänään.   

Muistattehan, kuinka se vierailu oli säilytetty MESSIAALLE. Mutta nyt ajan takia, nyt HERRA käyttää sitä samaa järjestystä, sen saman tason identifioimista, identifioidakseen Heidät tälle sukupolvelle. Ja myös Puhuakseen sen tosiasian, että aika on ohi. Ja Hän on nyt keskittynyt tapahtumiin seurakunnan ylöstempauksen toisella puolen.

Koska tulette katsomaan nämä vierailut ennen niitä rampoja, niin haluan keskittyä nyt siihen Pilveen, jonka näet laskeutuvan Hänen ylleen Nairobin keskuspuistossa. Se Pilvi, joka tuli ja laskeutui alas, ja jonka näitte omilla silmillänne, te tulette katsomaan sen tänään. Luen 4. Moos. 9:15 eteenpäin:

15 Mutta sinä päivänä, jona asumus pystytettiin, peitti pilvi asumuksen, lain majan, ja illalla näkyi asumuksen päällä niinkuin tulenhohde, ja aina aamuun asti. 16 Niin oli aina: pilvi peitti sen päivällä ja tulenhohde yöllä. 17 Ja niin usein kuin pilvi kohosi majan päältä, lähtivät israelilaiset liikkeelle; ja mihin pilvi laskeutui, siihen israelilaiset leiriytyivät.

Joten, mihin tahansa Hän meni, tarkoittaen, että Hän johdatti heitä. Hän kohosi, joten he lähtivät. Ja mihin tahansa Hän meni ja laskeutui, siihen he myös leiriytyivät. Ja Hän jatkaa Sanoen: 

18 Herran käskyn mukaan israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja Herran käskyn mukaan israelilaiset leiriytyivät. He olivat leiriytyneinä, niin kauan kuin pilvi pysyi asumuksen päällä. 19 Ja kun pilvi viipyi asumuksen päällä useampia päiviä, noudattivat israelilaiset, mitä Herra oli käskenyt heidän noudattaa, eivätkä lähteneet liikkeelle. 20 Mutta joskus pilvi viipyi asumuksen päällä vain muutamia päiviä; silloinkin he Herran käskyn mukaan olivat leiriytyneinä ja lähtivät Herran käskyn mukaan liikkeelle. 21 Ja joskus pilvi pysyi paikallaan vain illasta aamuun ja kohosi aamulla; silloinkin he lähtivät liikkeelle. Tahi jos pilvi pysyi päivän ja yön ja sitten kohosi, niin he lähtivät liikkeelle. 22 Tahi kun pilvi viipyi pysyen asumuksen päällä pari päivää tai kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin olivat israelilaiset leiriytyneinä eivätkä lähteneet liikkeelle; mutta kun se kohosi, lähtivät he liikkeelle. 23 Herran käskyn mukaan he leiriytyivät ja Herran käskyn mukaan he lähtivät liikkeelle. He noudattivat, mitä Herra Mooseksen kautta oli käskenyt heidän noudattaa.  

Uudestaan: He noudattivat, mitä HERRA Hänen Palvelijansa, Mooseksen kautta oli käskenyt heidän noudattaa. Joten rakkaat ihmiset, tämä on se Pilvi, joka johdatti israelilaisia siinä ensimmäisessä vaiheessa Heidän tulemustaan Raamatussa, ja johdatti heidät koko matkan. Ja minulla on niin paljon yksityiskohtia sitä koskien. Ja tänä hetkenä me näemme myös, kuinka tämä Pilvi on tullut takaisin. Tämä Pilvi on tullut takaisin seurakuntaan. Ja 4. Moos 14:13-15, rakkaat ihmiset, luen teille ja sitten selitän kaiken. Hän Sanoo seuraavan:

13 Mutta Mooses sanoi Herralle: "Ovathan egyptiläiset kuulleet, että sinä voimallasi olet vienyt tämän kansan heidän keskeltänsä. 14 Ja he ovat puhuneet siitä sen maan asukkaille; hekin siis ovat kuulleet, että sinä, Herra, olet tämän kansan keskellä, sinä Herra, joka olet sille ilmestynyt silmästä silmään, ja että sinun pilvesi pysyy heidän päällänsä ja että sinä kuljet heidän edellänsä pilvenpatsaassa päivin ja tulenpatsaassa öin.

Joten Siunatut ihmiset, kaikissa seurakunnissanne, missä ikinä olettekin kokoontuneena tänään, miksi olen lukenut nämä Sananpaikat tässä? Sillä tiedän, että tulette katsomaan niiden Ihmeiden joukossa esittelynä sille, mitä tulette näkemään, kuten niitä parantumisia, ihmeitä, että rammat nousevat ylös. Tulette näkemään, että joidenkin niiden rampojen jalat ovat kiertyneet. Ne jalat ovat itseasiassa kiertyneet aivan kuten naru tällä tavoin. Yksi niistä lapsista istuu tällä tavoin maan tomussa, ja se jalka, kun tarkastelet sitä jalkaa, se on aivan niin kuin naru. Se on kiertynyt, täysin pyöreä, kaareutuva. Ja HERRA venyttää sen jalan, vahvistaa sen jalan, ja se lapsi kävelee nyt. Ja äiti kutsuu lasta ja se lapsi kävelee. Tulette siis näkemään tämän Ihmeen.

Mutta esittelynä sille te tulette näkemään JUMALAN Pilven laskeutuvan Hänen ylleen, joka Puhuu kanssanne. Ja tulette näkemään hyvin selvästi tässä, että kun JUMALAN Pilvi tuli israelilaisten luo, se oli JUMALAN käsky. Joten HERRA tuli antamaan Ohjeistusta israelilaisille. Sillä Pilvi oli nimetty olemaan JUMALAN näkyvä ja elävä Läsnäolo. Me kaikki tiedämme, että tämä Pilvi on JUMALAN fyysinen ilmestynyt Läsnäolo. Pilvi on siis itseasiassa nimetty olemaan JUMALAN näkyvä ja elävä fyysinen ilmestynyt Läsnäolo Hänen kansansa keskuudessa. Joten kun Hän tuli, niin Hän tuli antamaan heille Ohjausta ja suunnan. Sillä he eivät olleet olleet tällä tiellä aiemmin. He eivät olleet koskaan olleet Luvatussa maassa, Lupauksen maassa, Luvatussa maassa aiemmin.

Joten Hänen täytyi tulla sen tähden, mitä oli vaakalaudalla. Hänen täytyi tulla ja Ohjata heidät sinne, jotta he eivät menisi takaisin Egyptiin. Kuten tiedätte, jotkut heistä yrittivät mennä takaisin Egyptiin. Tai että he eivät katoaisi ja joutuisi jonnekin muualle. Joten koska he eivät olleet koskaan olleet tällä tiellä aiemmin, niin HERRAN JEHOVAN Itsensä Pilvi, ISÄ JUMALA Itse, itseasiassa Hänen fyysisessä ilmentyneessä Läsnäolossaan; JUMALAN fyysinen ilmestynyt Läsnäolo tuli alas. Ja nyt Ohjasi, Ohjaten heidät Lupauksen maahan. Sillä tavoin he pystyivät pääsemään sisälle. Näin he totisesti pääsivät sisälle Luvattuun maahan. Sitä ilman he eivät tulisi pääsemään sisälle. Miksi? Sillä he eivät olleet koskaan olleet tällä tiellä.

Mutta nyt te näette luvussa 4. Moos. 14. Edellinen oli 4. Moos. 9:15-23. Mutta nyt 4. Moos. 14:13-15. Jakeessa 14, Hän Sanoo, että egyptiläiset olisivat tietoisia ja ihmiset olisivat tietoisia, että nämä ihmiset, israelilaiset, HERRAN kansa, olivat itseasiassa nähneet JUMALAN kasvoista kasvoihin. Nähdessään JUMALAN Pilven, nämä ihmiset ovat itseasiassa nähneet JUMALAN kasvoista kasvoihin. He ovat siis nyt tunnettuja maailmanlaajuisesti, koko maailma tästä hetkestä eteenpäin ikimuistettaviin aikoihin saakka, Ikuisuuteen saakka, heidät tullaan tuntemaan siitä, että nämä ihmiset ovat nähneet JUMALAN kasvoista kasvoihin. Miksi? Sillä he näkivät JUMALAN Pilven. He ovat nähneet JUMALAN. Nämä ihmiset ovat nähneet Sinut HERRA kasvoista kasvoihin. Joten tulette näkemään tänään, pääasiassa te tulette näkemään JUMALAN kasvoista kasvoihin. Tämä on ilmiö, rakkaat ihmiset. Tämä on ilmiömäistä aikaa. Tämä on valtava hälytys. Tämän tulisi nostaa hälytyksen teille. Tämän tulisi nostaa hälytyksen yllenne.

Tiedän, että oli kaste, ja tiedän tästä niin paljon, ilman että paljastan teille niin paljoa. MESSIAAN kaste, joka tapahtui Jordanin joella. Ja sitten tietysti pystyin näkemään; pystyin näkemään sen Kyyhkysen. PYHÄ HENKI laskeutui ja asettui Hänen ylleen. Loistelias ja säteillen. Ja on valon säde, joka tulee Taivaasta, kun Hän laskeutuu alas. Olen kuvaillut sitä muutamille ihmisille. Jälleen, paljastamatta paljoa. Ja sitten sillä tavoin MESSIAAN KRISTUKSEN identifioiminen tapahtui. Tämä on KRISTUS! Tämä on kansakuntien Lunastaja. Ihmisten Lunastaja. Mutta sinä aikana kukaan ei nauhoittanut JUMALAN PYHÄÄ HENKEÄ laskeutumassa MESSIAAN ylle. Kukaan ei nauhoittanut sitä kameralle ja videolle.

Ja silti nyt siellä, missä te istutte tänään, te tulette näkemään JUMALAN PYHÄN HENGEN, JUMALAN tulevan ruumiillisessa muodossa alas Taivaasta Kyyhkysenä ja asettuvan Hänen ylleen, joka Puhuu kanssanne. Te tulette näkemään JUMALAN. Joten tullaan tietämään, että nämä ihmiset ovat nähneet JUMALAN kasvoista kasvoihin. Tämän tulisi luoda hälytyksen. Tämän tulisi hälyttää sinua. Tämän tulisi luoda paniikin sinuun, että tämä sukupolvi, että teidän pahat ja jumalattomat silmänne, teidän kuolevaiset silmänne ovat nähneet JUMALAN kasvoista kasvoihin. Joten aivan niin kuin tätä on juhlittu 4. Moos. luvuissa 9 ja 14, ja luvun 14 jakeessa 14 tässä, että olen nähnyt JUMALAN kasvoista kasvoihin.

Mutta luvussa 9:15-23, jonka luin, Hän Sanoo, että Hän tuli johtamaan heitä, Hän tuli johtamaan israelilaisia, jotta he voisivat päästä sisälle Luvattuun maahan. Mutta sitten sen Mission, sen sitoumuksen, sen Ohjauksen, sen johtajuuden, JUMALAN Itsensä johtajuuden tunnusmerkki, standardi ja mittapuu oli, että milloin tahansa Pilvi asettui paikoilleen, he leiriytyivät, he asettuivat paikoilleen. Ja milloin tahansa Pilvi kohosi, he lähtivät liikkeelle, he seurasivat sitä. Ja mihin tahansa se asettui paikalleen, sinne he leiriytyivät uudelleen.

Toisin sanoen, tämän sitoumuksen mittapuuksi tuli KUULIAISUUS, KUULIAISUUS. 1000% KUULIAISUUS, TRILJOONA % KUULIAISUUS. Joten milloin tahansa Pilvi kohosi, he lähtivät liikkeelle, he pakkasivat laukkunsa ja lähtivät liikkeelle Pilven kanssa. Ja mihin tahansa se asettui paikoilleen, sinne he myös leiriytyivät. Tarkoittaen, täysin kuuliaisena. Sillä tavoin he pääsivät sisälle Luvattuun maahan. Sillä tavoin Hän johti heitä. Ja sillä tavoin Hän Ohjasi heitä tähän Lupaukseen.

Kuinka silloin tämä seurakunta voi päästä sisälle Ikuisuuteen, päästä sisälle Lupaukseen, päästä sisälle ylöstempaukseen, päästä Taivaaseen, jos tämä seurakunta on nähnyt JUMALAN, jos tämä sukupolvi on nähnyt JUMALAN kasvoista kasvoihin, eivätkä he ole kuuliaisia? Tarkoittaen, että he eivät tottele. He huojuvat vieläkin seksuaalisynnissä, seksuaalisessa himossa, ja kaikessa muussa sellaisessa. Kaikessa muussa sellaisessa. Sillä Hän Sanoo, että sen sitoumuksen tunnusmerkki, standardi ja mittapuu, kun Hän, ISÄ JUMALA tuli alas Hänen Pilvessään, ja he näkivät Hänet kasvoista kasvoihin; että heidän standardinsa, ollessaan Hänen kanssaan tekemisissä oli, että milloin tahansa Hän kohosi, he lähtivät liikkeelle. Ja milloin tahansa Hän asettui paikoilleen, tai mihin tahansa Hän asettui paikoilleen, sinne he leiriytyivät, sinne he myös asettuivat paikoilleen. Ja näin tehden, Hän Ohjasi heidät Lupaukseen.

Ja Hän Sanoo, että nämä ihmiset, te kaikki tiedätte, että nämä ihmiset ovat nähneet Hänet kasvoista kasvoihin. Ja he olivat Hänelle kuuliaisia biljoona, triljoona %. Ja sitten he pääsivät sisälle Luvattuun maahan. Ja silti tämä sukupolvi on nähnyt Nairobin keskuspuistossa, enkä mainitse edes Kerichoa, Kapkatetia ja Kisumua, kaikkia niitä muita paikkoja, ja Kakamegaa, Nakurua, jossa Pilvi on tullut alas ja asettunut Hänen ylleen, joka Puhuu kanssanne, se korkea Pilvenpilari, se sama Pilvi, josta Puhun tässä, vaan nyt puhumme Nairobin keskuspuiston Kokouksesta, joka oli tänä vuonna, siitä että tämä sukupolvi, nämä ihmiset, ovat nähneet JUMALAN kasvoista kasvoihin. Mutta he eivät ole kuuliaisia. He eivät ole kuuliaisia. He ovat vieläkin seksuaalisessa himossa, seksuaalisessa moraalittomuudessa, seksuaalisynnissä, seuraten muita asioita.

Mutta silti Israel, kun he näkivät JUMALAN kasvoista kasvoihin, näkivät sen Pilven, he olivat Hänelle kuuliaisia 1 triljoona prosenttia. Milloin tahansa Hän kohosi, he lähtivät liikkeelle. Ja mihin tahansa Hän asettui paikoilleen, sinne he leiriytyivät. Näin Hän Ohjasi heitä ja johti heidät Lupaukseen. Kuinka Hän voi silloin johtaa tämän sukupolven ja tämän seurakunnan JUMALAN Valtakunnan maahan, Taivaan Ikuisuuden maahan, jos he eivät ole kuuliaisia? Se ei ole vain tapahtuma. Se, mitä tulette katsomaan, ei ole tapahtuma.

Sen tulisi hälyttää sinua, että, wow, olen nähnyt JUMALAN kasvoista kasvoihin. Olen nähnyt ISÄ JUMALAN Pilven. Olen hälytetty. Vapisen. Olen paniikissa. Olen ymmällään ja hämmästynyt. Olen shokissa ja pelossa. Te tulette näkemään videolle nauhoitettuna, kuinka JUMALAN PYHÄ HENKI laskeutuu Hänen ylleen, joka Puhuu kanssanne. Tulette näkemään JUMALAN kasvoista kasvoihin tänään. Teidän tulisi olla hälytettyjä!

Ja Hän Sanoo, että seurakuntaa Ohjeistetaan nyt, rakkaat ihmiset. Sillä Hän Sanoo, kasvoista kasvoihin. Hän Ohjeistaa seurakuntaa. Joten sinun tulisi nyt tietää tästä päivästä eteenpäin, että olet nähnyt JUMALAN. Ja että päivin ja öin sinun silmäsi tulisi nyt olla kiinni JUMALASSA. Päivin ja öin. Aivan kuten päivisin he näkivät Pilven ja öisin he näkivät Tulen. Te tulette siis näkemään tämän tänään. Ja sen tulisi muistuttaa teitä JUMALAN jatkuvasta Läsnäolosta, rakkaat ihmiset. Tulette myös näkemään, että israelilaiset, milloin tahansa Pilvi asettui paikoilleen, he leiriytyivät. Oli se sitten päivän ajan, vuodeksi, illasta aamuun, sen ajan he kuuliaisesti, uskollisesti pysyivät paikoillaan. Toisin sanoen, he odottivat HERRAA. He odottivat HERRAN Läsnäolossa.

Tarkoittaen, että HERRA Sanoo, että aika ei mene hukkaan, kun odotat JUMALAN Läsnäolossa. Nyt odotat seurakunnan ylöstempausta. Aika ei mene ollenkaan hukkaan. Israel ei hukannut aikaansa. Olipa se sitten yhden vuoden ajan, niin he pysyivät paikoillaan mukavasti ja hiljaisesti ja rauhassa, tietäen, että he olivat Itse ISÄ JUMALAN Läsnäolossa ja johdossa. Jotkut teistä te jo odotatte JUMALAN Läsnäolossa, mutta te huojutte takaisin seksuaalisyntiin, mennen takaisin muihin asioihin, aivan kuin olisitte kärsimättömiä ja 'JUMALA haaskaisi aikaanne'. Ja silti he pysyivät kärsivällisinä. Aika ei mennyt hukkaan JUMALAN Läsnäolossa, jopa vuoden ajan, tai vain illasta aamuun, tai vain kahden päivän ajan, he pysyivät siellä paikoillaan kärsivällisesti tietäen, että aika ei mene hukkaan. Me olemme JUMALAN, Itse ISÄ JUMALAN johdossa ja Ohjauksessa.

Mutta jotkut teistä, siitä saakka, kun Pilvi tuli alas, te vieläkin huojutte yrittäen seksuaalisyntiä tällä puolella, yrittäen valheita tällä puolella, aivan kuin JUMALA hukkaisi aikaanne. Kuinka? Kuinka Hän silloin tulee johtamaan teitä? Minkälainen sukupolvi tämä oikein on?! Missä on teidän hälytyskellonne?! Ja te näette hyvin selvästi, että vaikka he olivatkin pysyneet paikoillaan yhden vuoden tai kahden kuukauden ajan, ja he olivat asettuneet paikoilleen, eläen nyt mukavasti lastensa kanssa, niin milloin tahansa Pilvi kohosi, sillä mukavuudella ei ollut väliä, sillä mukavuudella, jossa he elivät, ei ollut väliä. Heidän tuli pakata se maallinen telttamaja ja seurata JUMALAA. Mutta jotkut teistä, te elätte niin mukavasti maallisissa telttamajoissanne ja JUMALA on liikkunut eteenpäin, JUMALA on kohonnut.

Hän Sanoo, liikkukaamme eteenpäin! Taivaan Portaat ovat täällä. Olkaa valmiita nyt! Mutta elät vieläkin eilisen mukavuudessa! Ja silti israelilaiset tässä opettavat pysyvän opetuksen, että kuinka tahansa mukavasti he olivatkin leiriytyneet vuoden ajaksi, tai kahdeksi vuodeksi siellä erämaassa. Ja tiedätte, että liikkuminen voi olla hankalaa lapsien ja vaimon kanssa; paremminkin heidän vaimonsa ja lastensa ja tavaroidensa kanssa ja karjansa kanssa. Kuinka tahansa hankalaa ja epämukavaa liikkuminen onkaan, ja kuinka tahansa mukavasti he ovat alkaneet elämään vuoden ajan, kahden vuoden ajan, kuukauden ajan siellä, mihin he ovat asettuneet, niin kun Pilvi kohosi, he hylkäsivät sen mukavuuden. He keskittyivät JUMALAAN. He sanoivat, ei, tämä mukavuus on väliaikaista. Seuraan HERRAA.

Mutta katsokaa seurakuntaa nyt. Seurakunta maailmanlaajuisesti on nähnyt tämän Pilven. Tämä Pilvi on tullut nostamaan seurakunnan, kansakunnat JUMALAN Valtakuntaan. Mutta löydät, että kun Pilvi Ohjeistaa, kun JUMALAN Pilvi johdattaa ja Sanoo: Olkaa pyhät! Olkaa vanhurskaat! Antaen käskyn, niin numero 1) he eivät tottele. Numero 2) he vieläkin näyttävät haluavan pysyä siellä vanhassa seurakunnassa, vanhassa synnin asemassa, missä ei ole mitään vierailua. Kuinka silloin? Kuinka silloin, kun HERRA kohoaa ylös? Hän Sanoo, että täällä olevalla mukavuudella ei ole väliä. Silloin kun JUMALAN Pilvi on tullut alas, sillä epätietoisuudella, mitä pelkäät, pelollasi, edessä olevalla epätietoisuudella, tulevaisuuden pelolla ei ole väliä. Me lähdemme liikkeelle nyt. Se, mitä edessäpäin tulee olemaan, sillä ei ole väliä. Kun JUMALA on Ohjeistanut ja kohonnut ylös, niin tulisi myös tämän sukupolven tehdä.

Mutta rakkaat ihmiset, mitä ikinä teettekin, tänään kun istutte niissä seurakunnissa ja katsotte niitä Ihmeitä, muistakaa, että teidän tulee olla hälytettyjä. Ja KUULIAISUUS ja KUULIAISUUS ja KUULIAISUUS ja KUULIAISUUS Ikuisesti.

HERRA Siunatkoon teitä. HERRA Siunatkoon teitä ja Siunatkoon teitä. Siunaan teidän kokouksianne, Siunaan teidän elämäänne ja seurakuntaanne. Jotta te voisitte oppia kuuntelemaan JUMALAN Ohjeistusta. Ja seuraamaan HERRAA. Olen Siunannut teitä. JEESUKSEN väkevässä Nimessä, näin tulee olemaan kieleni Sanojen mukaisesti. Siunaan Herätystänne. Olen Siunannut teidän Ikuisuuttanne, jotka kuuntelette ja olette kuuliaisia. Siunaan teitä Ikuisesti, teitä, jotka kuuntelette ja olette kuuliaisia, ja seuraatte JUMALAN johtajuutta. JUMALA johtaa seurakuntaa MESSIAAN Valtakuntaan. ISÄ JUMALA Itse on tullut alas. Olen Siunannut teitä. Olen Siunannut Ikuisuuttanne. Olen Siunannut terveyttänne alhaalla täällä maailmassa, seurakuntianne, Herätystänne.

Olen Siunannut Vanhempaa Piispa Elisabethia. Hän aina hyppää ylös itse, itse, aina itse, ja sanoo, että me kuuntelemme. HERRA Siunatkoon nöyryyttäsi. Olen Siunannut teitä. Olen Siunannut teidän kokouksianne. Näin tulee olemaan, Aamen. JEESUKSEN väkevässä väkevässä Nimessä, näin tulee olemaan. Todah, todah rabah.

(Lähde: www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)