FREDRIC JUMAN IHMEELLINEN PARANTUMISTODISTUS

FREDRIC JUMAN IHMEELLINEN PARANTUMISTODISTUS

Haluan jakaa teille hieman tästä loisteliaasta Herätyksestä, koska tämä Herätys kuuluu myös Suomelle. Haluan jakaa HERRAN kunniaksi yhden ihmeellisen todistuksen tähän alkuun. Kun kuulemme näitä todistuksia, voimme kiittää Herraa siitä, että pystymme syömään, pystymme juomaan, pystymme seisomaan, pystymme istumaan, pystymme puhumaan, pystymme näkemään, pystymme kuulemaan. Koska se ei todellakaan ole itsestään selvyys. Meille on suuri aihe kiitokseen jo siinä, että HERRA herätti meidät tänä aamuna elossa. Se ei ole itsestään selvyys. On niin paljon kiitosaiheita, kiittäkäämme Herraa.

Kenian Uasingishu kunta juhli 23-vuotiaan nuoren miehen Fredric Juman parantumista. Ja he soittivat seurakunnan juhlakokouksesta tänne Jeesus on Herra radion livelähetykseen viime torstaina. Kenian Eldoretin kaupungin alttari oli kokoontunut yhteen Pastori Jacinta Courtesyn ja Piispa Benhamsin kanssa juhlimaan suurta JUMALAN ihmettä, joka tapahtui tuossa historiallisessa NAKURUN SUPER GRAND HERRAN HERÄTYSKOKOUKSESSA viime elokuussa.

Fredric Juma on työskennellyt Armeijan palvelusyksikön upseerina. (GSU). Hän kärsi sairaudesta, jossa hänen mahalaukkunsa ja suolistonsa oli tukossa. Tämä ongelma alkoi jo hänen ollessaan 15-vuotias nuorukainen, eli 8-vuotta takaperin, vuonna 2008, ja paheni vuosi vuodelta. Hänen mahansa oli turvonnut kuin ilmapallo ja hirvittävän kivun tähden hän joutui usein jopa ryömimään paikasta toiseen kippurassa. Hän oli heikko ja pyörtyili jatkuvasti. Hän oksensi kaikki ruoat ja juomat ulos, koska neste ja ruoka ei pystynyt etenemään ja sulamaan suolistossa normaalisti eikä myöskään poistumaan normaalisti, joten se massa ja neste tuli suolen sijaan ulos hänen suustaan! Hänen suolistonsa oli vaurioitunut ja tukossa.

Viimeiseen 3.5 vuoteen Fredric ei ollut pystynyt syömään mitään kiinteää ruokaa! Hän joi ainoastaan kaksi pullollista maitoa päivässä. Ja se oli hänen päivittäinen ateriansa! Mutta nekin hän suurimmaksi osaksi oksensi ulos saaviin kippurassa, ja kivut olivat polttavia. Hän oli myös hyvin laiha ja alipainoinen ja ihon väri muuttui mustaksi.

Hän yritti viimeiseen saakka kaikkensa sinnitellä töissä, koska ei halunnut lopettaa töitään; hän tarvitsi varoja elämiseen ja sairaalamaksuihin. Häntä hoidettiin Eldoretin Moi Referral Teaching sairaalassa, jossa tohtori David Koech antoi määräyksen Fredricille ottaa sairaslomaa töistä sekä lääkityksen. Sairaalassa otettiin monia röntgenkuvia ja tehtiin tutkimuksia ja todettiin, että suoli oli vaurioitunut ja tukossa. Dr. Koech määräsi Fredricille leikkausajan viime elokuulle. Hänellä oli korkea verenpaine, jonka takia häntä ei pystytty operoimaan ennen kunnon verenpainelääkitystä.

Fredricin todistus kesti yli kolme tuntia, ja hän kertoi meille pitkään ja paljon yksityiskohtia pitkästä sairaalahistoriastaan eri sairaaloissa. Hän kertoi, kuinka oli ottanut lääkkeitä tupla-annoksen, koska kivut olivat niin kovat, ja yliannostus lääkkeitä aiheutti väsymystä ja pyörrytystä. Taloudellisesti hänellä ei lopulta ollut edes varaa maksaa sairaalalaskuja ja kalliita lääkkeitä, joten hän joutui lopulta lopettamaan koko lääkityksen.

Kun tuo viime elokuun leikkauspäivä saapui, niin hänet nukutettiin syvään uneen leikkauspöydälle kirurgin, sairaanhoitajien ja lääkäritiimin ympäröimänä. Ja siunatut kuuntelijat, haluan kertoa, että jotakin todella ihmeellistä ja outoa tapahtui tuolla leikkauspöydällä! Kun he olivat aloittamaisillaan operaatiota, kaikki välineet ja laitteet valmiina, kumihanskat kädessä, niin yhtäkkiä yksi lääkäreistä kuuli, kuinka Fredricin sisältä kuului ääni, joka sanoi swahilin kielellä: Si Muniache!

Ja hän käski kaikkia pysähtymään ja olemaan hiljaa, kysyen kuulitteko tekin tämän?! Ja taas ääni kuului sanoen: Si Muniache!, ja uudestaan Si Muniache! Tämä tarkoittaa suomeksi ”Jättäkää minut

rauhaan! Antakaa minun olla!” Koko lääkäritiimi katseli toisiaan suuresti hämmästyneenä. Tämän jälkeen Fredric, joka oli nukutuksessa, nousi istumaan leikkauspöydällä täynnä energiaa ja alkoi irrottaa laitteita, letkuja ja piuhoja itsestään. Lääkärit olivat täysin shokissa ja yrittivät pidellä hänestä kiinni ja estellä häntä, mutta lopulta avasivat hänen kätensä ja jalkansa nyörit. He ajattelivat, että Fredric on tullut täysin hulluksi. Fredric marssi pois leikkaushuoneesta, ja sairaanhoitajat juoksivat hänen perässään yrittäen saada hänet takaisin leikkauspöydälle. Ihmiset ihmettelivät, mitä ihmettä oikein tapahtuu!

Lopulta sairaanhoitajat saivat Fredricin istumaan aloilleen ja kutsuivat psykologin paikalle. Psykologi yritti jutella hänen kanssaan, jotta hän palaisi takaisin leikkauspöydälle. Mutta Fredric kieltäytyi täysin ja sanoi, en aio palata takaisin leikkauspöydälle! Lääkärit olivat niin närkästyneitä tapahtuneesta, että kielsivät Fredriciä enää koskaan tulemasta takaisin heidän sairaalaansa ja lähettivät hänet pois. Kun kysyimme Fredriciltä, mitä oikein hänen päässään oli tapahtunut, niin hän ei osannut selittää, mutta hän muisti myös kirkkaasti itse tuon äänen, jonka oli kuullut sanovan: ”Jättäkää minut rauhaan”!

Fredric palasi takaisin kotiinsa, kippurassa, kaatuillen ja maaten kotinsa lattialla itkien. Kipu oli niin valtavan suuri. Fredricillä oli kristitty uskovainen naapuri, joka on Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön seurakunnan jäsen, ja hän kuuli Fredricin itkevät kovaan ääneen yöllä. Naapuri kolkutti Fredricin ovea ja ilmoitti hänelle, että me olemme lähdössä väkevään HERRAN Kokoukseen, jossa sairaat tulevat vastaanottamaan parantumisensa! Ja Fredric oli täynnä epäilystä ja kysymyksiä, mutta kuitenkin suostui.

Eldoretin kaupungin seurakunnan Pastori Shauri alkoi pitää yhteyttä Fredriciin puhelimitse ja opetti hänelle, kuinka tärkeää on tehdä parannus synneistä, katkeruudesta ja antaa anteeksi kaikille, jotka ovat häntä loukanneet, ja hän johdatti hänet JEESUKSEN tykö. Ja pastori rukoili Fredricin puolesta. Piispa Benhams oli järjestänyt useita busseja sairaille, joilla sairaat tuotiin Eldoretin kaupungista HERRAN Kokoukseen Nakuruun.

Fredric lähti kokoukseen yhdessä vaimonsa kanssa. Hän otti mukaansa keksipaketin ja maitoa, vaikka lääkärit olivat määränneet hänelle pelkän maitodieetin. Muistakaa, että hän ei ollut syönyt mitään kiinteää ruokaa 3.5 vuoteen! Kun vaimo näki miehensä keksipaketti kainalossa, hän suuttui miehelleen, koska oli niin huolissaan, että mitä tulisi tapahtumaan, jos hän söisi kiinteää ruokaa. Vaimo istui toisessa päädyssä bussia, koska oli niin kiukkuinen miehelleen, joka ei ollut kuuliainen lääkärin määräykselle!

Bussimatkalla kokoukseen Fredric joi kaksi pullollista maitoa yhteen putkeen. Ei hiukan kerrallaan, niin kuin lääkäri oli ohjeistanut. Ja sen jälkeen hän joutui suuriin kipuihin ja alkoi hikoilemaan, ja maha turposi suureksi, kuin iso pallo. Bussin kuljettaja avasi matkan varrella Jeesus on HERRA Radion, ja sieltä tuli suorana lähetyksenä ylistystä HERRAN Kokouksesta, Nakurusta. Ja Fredric alkoi myös ylistää mukana laulua, joka sanoo. ”Muista minua, oi väkevä JUMALA”. Ja hän alkoi rukoilla ja tehdä parannusta ja pyysi Herralta anteeksi syntejään itkien.

Samaan aikaan JUMALAN Mies oli juuri matkalla Nairobista Nakurun kaupungin Kokoukseen, ja kun hän oli pysähtynyt Naivashassa, niin viisi rampaa oli noussut ylös ja he olivat kävelleet pois! Ja kun tämä julistettiin Jeesus on HERRA Radiossa, jota myös Fredricin bussi kuunteli, niin jotakin ällistyttävää tapahtui.... Aivan kuten JUMALAN Mies oli julistanut, että ihmiset tulisivat paranemaan jo teillä, jopa matkalla kokoukseen! Ja totisesti HERRAN Väkevän Profeetan sanat toteutuivat.

Myös Fredric kuunteli radiosta julistusta, että viisi rampaa on juuri kävellyt, ja Fredric kertoi, että hän alkoi saada uskoa. Ja sitten viileä tuuli oli puhaltanut hänen kasvoihinsa ja siitä rintakehään, mahaan

ja aina jalkoihin saakka. Ja siinä hetkessä, kun tuuli puhalsi hänen vatsaansa, aivan välittömästi kipu hävisi, ja hänen suuri mahansa oli kutistunut littanaksi, aivan kuin puhkaisisit suuren kumisen rantapallon neulalla. Juuri näin tapahtui Fredricin suurelle turvonneelle mahalle, siitä tuli hetkessä täysin littana!

Vaimo tuli myös paikalle tarkastamaan miehensä vatsaa, ja hämmästys oli suuri bussissa. Fredric hyppäsi ylös ja lähti ravaamaan bussin käytävää edes takaisin huutaen: ”Olen parantunut! Olen parantunut!” Ja koko bussi meni ihan sekaisin. Sairaiden bussissa räjähti suuri juhlinta. Bussin kuljettaja joutui pysäyttämään bussin tien varteen, jotta ei ajaisi kolaria, kun ihmiset hyppivät ja huusivat ja juhlivat. Sairaanhoitajat yrittivät rauhoitella ihmisiä bussissa, mutta turhaan. Ja juhliessaan Fredricin parantumista, niin samalla kaikki sairaat bussissa saivat niin niin niin paljon toivoa myös omasta parantumisestaan! Ja bussi pysäytettiin, ja Fredric tunsi tarvetta ja meni pusikkoon. Ensimmäistä kertaa vuosiin, hän teki tarpeensa sinne pusikkoon normaalisti, ei siis enää suun kautta, vaan nyt niin kuin normaali ihminen, aivan normaalisti, ja ilman minkäänlaista kipua! Ihmeellinen on Herramme!

Ja kun he saapuivat Nakurun SUPER LOISTELIAASEEN HERRAN KOKOUKSEEN. Kun HERRAN Väkevä Profeetta saapui kokoukseen, 27.8. lauantaina, kokous meni kaoottiseksi, kun rammat lähtivät kävelemään, sokeat alkoivat nähdä, mykät puhua ja kuurot kuulla. Silloin Fredric kiipesi innoissaan korkealle puuhun nähdäkseen paremmin, mitä oikein tapahtuu.

Lauantai-illalla yhtäkkisen HERRAN Vierailun aikana, JUMALAN MIES RUKOILI ALTTARILLA SANOEN: ”ISÄ, ELIAN JUMALA, MINULLA EI OLE MUUTA YSTÄVÄÄ, ANNA HEIDÄN TIETÄÄ, ETTÄ SINÄ OLET LÄHETTÄNYT MINUT, ANNA ELIAN TULEN TULLA TAIVAASTA ALAS TÄHÄN PAIKKAAN”

Ja tuossa hetkessä Fredric todisti, kuinka näki TULEN TULEVAN ALAS TAIVAASTA SAVUNA! Ja hän kuuli Äänen sanovan: Tule alas! Ja hän tuli alas puusta. Ja hän huomasi, että hänen viereisellä viltillään maannut rampa oli lähtenyt kävelemään. Ja sitten hän näki äidin kantavan lasta, jonka silmät olivat avautuneet. Hän oli niin säikähtynyt kaikesta, että halusi paeta kokouksesta. Mutta juostessaan pois kokouksesta hän menetti tajuntansa ja kaatui maahan ja nukahti siihen paikkaan. Kun hän heräsi, niin hän kertoi, että oli oksentanut ulos jotain paistettujen kanamunien tapaista mönjää. Ja hän tunsi valtavan suurta vapautta; hän koki vapautuvansa jostain ja hän tunsi kepeyttä rinnassaan ja sen jälkeen hän alkoi tuntea suurta nälän tunnetta.

Ylistys kestää näissä kokouksissa taukoamatta yötä päivää. Ja herätessään yöllä myös Fredric ylisti, tanssi, hyppi ja palvoi HERRAA JEESUSTA koko yön. Ja aamulla hän päätti syödä kiinteää ruokaa, ensimmäistä kertaa 3.5 vuoteen! Hän söi kunnon aterian: Kaksi Zapati-leipää ja papukastiketta! Zapati on kenialaista vehnäleipää, joka paistetaan pannulla. Eikä hän tuntenut mitään kipua eikä oksentanut.

Ja kun paluumatkan aika tuli, niin hän söi matkaeväinä ison paketillisen raakoja porkkanoita, jotka osti matkan varrelta. Ja hän soitti kotiin, että valmistakaa minulle iso liha-ateria ja Ugalia (maissijauhoista tehty lisäke). Hän söi hyvällä ruokahalulla. Ja seuraavana päivänä hän valmisti itse itselleen linssikastiketta ja Zapati-leipää, ja taas hän söi hyvällä ruokahalulla. Hänen puhelimensa pirisi jatkuvasti, kun uutiset hänestä levisivät ympäri kylää. Kyläläiset tulivat katsomaan häntä, ja koti oli täynnä kuin muurahaispesä vieraita, jotka lappasivat sisään.

Hän palasi takaisin Moi Referral Teaching sairaalaan 1.9.2016 näyttämään itseään. Lääkärit ja hoitajat olivat ihmeissään nähdessään Fredricin vahvana, hyvin voivana, painoa saaneena, kävellen suorassa, ilman turvotusta. Hän pyysi lääkäreitä tutkimaan hänet, mitä on oikein tapahtunut. Lääkärit tekivät testejä ja ottivat röntgenkuvia. Ja niistä näkyi, että SUOLISTO OLI NORMAALI JA

TUKOS OLI HÄVINNYT TÄYSIN! Lääkärit olivat täysin hämmästyksissään, eivätkä uskoneet tuloksia ja keskustelivat keskenään ja ottivat lisää tutkimuksia, ja taas tulos oli NORMAALI! EI SUOLISTOTUKOSTA! Ja hän todisti lääkäreille, kuinka JEESUS KRISTUS on parantanut hänet Nakurussa.

Fredric on palannut nyt takaisin töihin, ja hän sai jopa ylennyksen. Hän on saanut lisää painoa ja kävelee nyt energisenä ja vahvana. Ilman minkäänlaista pienintäkään kipua, ja hän syö täysin normaalisti kiinteää normaalia ruokaa, ja suolisto toimii normaalisti. Ja hän on liittynyt Parannuksenteon ja Pyhyyden Palveluksen seurakuntaan.

Piispa kertoi, kuinka tämän valtavan JUMALAN ihmeen myötä on Eldoretiin perustettu kaksi uutta seurakuntaa, koska niin monet ovat tulleet mukaan Herätykseen. Fredric on todistanut pastoreiden ja seurakuntalaisten kanssa kylällä parantumisestaan. Monet ihmiset ovat tulleet uskoon, jopa muslimit, jopa muslimi-imaami, joka tunsi Fredricin, on juossut vastaanottamaan JEESUKSEN KRISTUKSEN tämän ihmeen myötä! Ja hän vaihtoi musliminimensä kristilliseen nimeen, ja hän on nyt nimeltään Mooses! Voitteko kuvitella? Tämä on kaunis, ihmeellinen, valtava, shokeeraava todistus!

Saimme puhua Moi Referral Teaching sairaalan lääkärin, Sarah Nasilolin, kanssa; hän antoi tästä ihmeparantumisesta kiitoksen yksin JUMALALLE! Täällä Keniassa he käyttävät näitä valtavia ihmeitä kirkastaakseen JEESUSTA. Annetaan myös koko Suomen tietää, mitä HERRA JUMALA on tehnyt.

(Todistus on annettu suomeksi Kirje Suomelle ohjelmassa 12.11.2016, Jeesus on Herra radiossa www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)

KIRJE SUOMELLE -ohjelmat