CATHERINE MUTHONI – SÄNKYPOTILAAN VÄKEVÄ IHMEPARANTUMINEN

Juhlimme koko päivän täällä Jeesus on Herra -radiossa valtavaa Jumalan ihmettä. 40-vuotias Catherine Muthoni asuu Nanyukisssa Keniassa. Hän sairastui epilepsiaan 10 vuotiaana ja alkoi saamaan epilepsia kohtauksia ja tämä vain paheni vuosien aikana pahenemistaan. Catherine menetti vanhempansa, joten isoäiti jäi huolehtimaan tytöstä. Lopulta myös isoäiti menehtyi ja Catherine jäi täysin yksin.

Eräänä päivänä hän oli valmistamassa itselleen ruokaa avotulella, kun hän sai pahan epileptisen kohtauksen ja hän kaatui suoraan tuleen ja paloi pahasti. Siinä hän makasi neljä päivää putkeen kituen. Naapurit alkoivat ihmettelemään lopulta, kun eivät nähneet Catherinea ja kutsuivat poliisin, joka mursi oven ja löysi Catherinen virumasta lattialta pahasti palaneena. Madot ja ötökät olivat joka puolella Catherinen avohaavoja. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hän vietti 7 kuukautta, jossa yritettiin hoitaa palovammoja. Hänen oli menettänyt myös kaksi varvasta tulelle.

Catherine ei pystynyt sulkemaan toista silmäänsä. Hän tärisi ja vapisi. Hän menetti osittain myös muistinsa. Tuossa vaiheessa täti huolehti hänestä. Tädillä oli suuria vaikeuksia maksaa suurta sairaalamaksua ja hän otti lopulta Catherinen kokonaan kotihoitoon. Eräänä päivänä Catherine oli nälkäinen ja kiipesi mango-puuhun poimiakseen mangoja syötäväksi. Hän kiipesi korkealle puuhun ja sitten siellä yhtäkkiä hän sai epilepsiakohtauksen ja tippui alas puusta ja syöksyi läpi oksien maahan. Hänen oikea jalkansa meni kolmesta kohtaa poikki ja hän löi päänsä pahasti. Naapurit löysivät hänet maasta virumasta ja taas hänet kiidätettiin sairaalaan.

Taas hän vietti sairaalassa monta kuukautta ja kukaan ei auttanut häntä maksamaan sairaalakuluja. Lopulta sosiaalityöntekijät saivat autettua laskun maksamisessa. Nyt hän ei pystynyt enää astumaan jalallaan maahan ja sai kävelysauvat. Hänet rekisteröitiin virallisesti vammaiseksi Kenian valtion taholta. Hän oli pahasti traumatisoitunut. Hän menetti muistinsa. Hän ei pystynyt enää istumaan, seisomaan saatikka sitten kävelemään. Hän ei kuullut, hän ei reagoinut mihinkään. Hän oli ilmeetön. Ainoastaan kyyneleet valuivat joskus hänen silmistään. Hän ei puhunut enää sanaakaan. Hänet jouduttiin sitomaan kiinni pyörätuoliin, jossa hän pysyisi siinä kiinni.

Tädin oli käytävä töissä saadakseen perheelle elannon. Catherine oli aina sisällä sängyssä makaamassa työpäivän ajan. Viikonloppuna hän pääsi ulos aurinkoon pyörätuolissa, johon hänet piti sitoa kiinni, ettei hän tipahtaisi siitä alas. Kun ne Kaksi Ilmestyskirjan Todistajaa, ne Kaksi HERRAN Profeettaa kuulivat tämän todistuksen radion kautta, niin he itkivät katkerasti ja me kaikki itkimme. Miten paljon kärsimystä yhdelle ihmiselle! Monet Kristuksen lampaat kärsivät niin paljon! Emme voi enää pilkata näitä Kahta HERRAN Todistajaa Suomessa. Katsokaa minkälaisesta kärsimyksestä he poistivat Catherine Muthonin! Catherine ei pystynyt edes kääntymään sängyssä. Kun jätit hänet johonkin asentoon, siitä löysit hänet aamulla. Täti kertoi, kuinka oli peitellyt hänet kuin pikkulapsen, syöttänyt, pessyt. Hän ei pystynyt edes vessaan mennä, joten tädin oli pitänyt pestä hänet joka päivä.

Nyt saapui tuo historiallinen päivä, kun HERRAN Väkevin Profeetta, Ne kaksi Ilmestyskirjan Todistajaa tulisivat pitämään Parantumiskokouksen Nairobin Keskuspuistossa. Ja Hän oli sanonut, että he, jotka ovat sänkypotilaina, niin älkää aiheuttako heille stressiä tuomalla kokouskentälle, vaan laittakaa radiot heidän sänkyjensä viereen ja HERRA tulee koskettamaan heitä! Täti jätti Catherinen kotiin ja asetti radion Catherinen sängyn viereen ja laittoi sieltä tämän Jeesus on Herra -radion päälle, josta tuli suora lähetys tuosta Super Mega Parantumiskokouksesta. Catherine makasi koko viikonlopun lauantain ja sunnuntain radio auki sänkynsä vieressä. Vaikka Catherine ei edes kuullut mitään, sillä hän oli menettänyt kuulonsa, tai ainakaan hän ei reagoinut mihinkään ääniin, mutta radio oli silti auki. Ja HERRAN Väkevin Profeetta julisti myös parantumisen tuon radion kautta. Nyt täti kertoi, kuinka oli palannut kotiin illalla ja oli katsonut ikkunasta sisään ja tuossa kohtaa oli vuosisadan shokki, kun hän näki ikkunan läpi Catherinen ISTUMASSA ensimmäistä kertaa! Ja ei tässä vielä kaikki. Hän kertoi, kuinka oli aivan shokissa, kun oli nähnyt Catherinen kasvoilla HYMYN ENSIMMÄISTÄ KERTAA 13 vuoteen! Tätä ennen Catherine ei ollut edes tunnistanut ihmisiä, eikä puhua pukahtanut mitään.

Täti tuli sisälle ja kysyi häneltä, että oletko koko päivän istunut siinä ja Catherine KUULI NYT JA VASTASI sanoen: Olen istunut ja kuunnellut tässä koko päivän radiota! Sitten seuraavana päivänä seurasi uusi IHME. Catherine ei ollut laskenut alleen. Tämä ihmetytti paljon tätiä ja hän kysyi, emmekö ole antaneet sinulle teetä ja juomaa tarpeeksi? Mutta tädille selvisi, että Catherine oli käynyt itsenäisesti nyt vessassa. Seuraava ihme seurasi ja sitä seuraava. Nyt kun sairaanhoitaja oli tullut katsomaan Catherinea, niin hän nousi istumaan, seisomaan ja oli kävellyt itse portille avaamaan oven sairaanhoitajalle. Naapurit olivat myös ihmeissään, kun he olivat tulleet katsomaan Catherinea, niin hän oli syönyt hedelmiä itsenäisesti ja asettanut siemenet vatiin ja sitten hän oli noussut ylös ja kävellyt keittiöön viemään vadin. Tämä oli suuren suuri ihme ja naapurit olivat aivan hämmästyksissään. Perhe oli tehnyt taas uuden testin. Tädin tytär oli antanut Catherinelle vadillisen perunoita ja pyytänyt kuorimaan ne. Catherine oli tehnyt työtä käskettyä ja pessyt perunat ja kuorinut ne todella huolellisesti. Hän oli taas sanonut lauseen, joka ihmetytti kovasti, koska hän ei ollut puhunut mitään vuosiin. Hän sanoi: Koska on niin paljon kotitöitä, niin miksi ette ole aiemmin pyytäneet minua auttamaan, vaan olen vain maannut tuolla sängynpohjalla!

Perhe oli ollut katolinen, mutta nyt seuraavana sunnuntaina he etsivät tämän HERRAN Palvelustyön pyhän Alttarin, Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön alttarin, ja menivät seurakuntaan. Catherine halusi kovasti mennä seurakuntaan todistamaan JEESUKSEN Veren voimasta. Täti kertoi, kuinka nyt Catherine hymyili paljon. Hän ei ole saanut yhtäkään epilepsiakohtausta tuon Mega Parantumiskokouksen jälkeen. Hän pystyy istumaan, seisomaan, kävelemään, ja puhumaan kokonaisia lauseita ymmärrettävästi! Täti sanoi, että aivan kuin Catherine olisi herännyt eloon. Täti kertoi, kuinka nyt Catherine oli sanonut, että häntä ei enää ahdistanut yhtään. Hän oli myös todennut tädille, että en ikinä tiennyt, että olen Nanyukissa. Hän nyt muisti asuinpaikkansakin.

Täti kertoi, kuinka on itkenyt ilosta niin paljon. Nyt Catherine pystyy pukeutumaan myös itsenäisesti. Täti sanoi, että ymmärtää, kuinka hänen talossaan on suuri ihme ja hän ymmärtää, että ikuisuus on todellinen ja nyt he haluavat valmistautua ikuisuutta varten ja elää Israelin JUMALALLE, tälle JUMALALLE, joka nosti Catherine Muthonin sängyn pohjalta. Myös itse Catherinea kuultiin radiossa, kun hän kyynelehtien todisti. Myös lääkäriä haastateltiin pitkään ja hän sanoi, että tämä on todella lääketieteellisesti selittämätöntä ja todellinen ihme. Näette, kuinka suuren auktoriteetin ISÄ JUMALA on tallettanut Hänen kahteen Todistajaansa! He vain saapuvat paikalle ja julistavat JEESUKSEN Väkevässä Nimessä, ja ihmiset paranevat jopa radioiden välityksellä! Onko Suomi valmis vastaanottamaan Heidät vieraakseen? Jotta myös meidän sairaamme löytäisivät avun?? Tämä on kaunis todistus JEESUKSEN Veren voimasta.

(Lähde: Kirje Suomelle 20.8.2018 / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

KIRJE SUOMELLE - Ohjelmat

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)