5.6.2018 NÄKY TAIVAAN AVOIMESTA SISÄÄNKÄYNNISTÄ & HERRAN VALTAVA KIRKKAUS TULEE ULOS - PROFEETTA DR. OWUOR

Nyt, siunatut ihmiset, haluaisin jakaa toisen osan keskustelua, joka HERRALLA oli kanssani viime yönä. Siinä toisessa osassa keskustelua, joka HERRA JEHOVALLA oli kanssani viime yönä, HERRA JEHOVA laittoi minut katsomaan ylös taivaalle ja kun katsoin ylös taivaalle, silloin Taivas avautui. Taivaan sisäänkäynti avautui. Näin valtavan HERRAN Kirkkauden tulevan alas.

Uudestaan, siinä toisessa osassa keskustelua, joka HERRA JEHOVALLA oli kanssani viime yönä, on se, että näin Taivaan avautuvan ja tämä on suuri saarna, jonka tulen eräänä päivänä saarnaamaan. Pystyin näkemään sisälle Taivaaseen. Pystyin näkemään Kirkkauden sisällä Taivaassa. Pystyin näkemään sen Kirkkauden, joka on kuin Safiiri, toinen kuin Smaragdi kauniita kauniita kallisarvoisia kallisarvoisia metalleja. Tämän kauneuden näin siellä sisällä. Joten näin HERRAN Kirkkauden.

Uudestaan, Taivas avautui ja näin HERRAN Kirkkauden rakkaat ihmiset, tulevan ulos. Olen nähnyt Taivaan avautuvan. Uudestaan, on tulossa valtava HERRAN Vierailu eräässä paikassa eräänä hetkenä minne tahansa HERRA lähettää minut. MESSIAS on tulossa. Kiitos. Shalom.

(Profeetta Dr. Owuor / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

KIRJE SUOMELLE - Ohjelmat

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)