26.7.2018 PROFETIA ITALIAAN, EUROOPPAAN TULEVASTA MISSIOSTA

Rakkaat ihmiset, näen yhden niistä Profeetoista nuhtelevan väärää apostolia Italiassa. Uudestaan, näen toisen niistä HERRAN Väkevistä Profeetoista nuhtelevan eksytystä seurakunnassa. HERRA on vienyt Hänet maan halki. Näen yhtä niistä vääristä saarnaajista nuhdeltavan. HERRA nuhtelee väärää evankeliumia, modernismin evankeliumia Euroopassa, jota on Italiassa. Hän Puhuu, näen Hänen Puhuvan Euroopan kansakunnille Italian lisäksi. Ja näen Hänet nuhtelevan yhtä valheapostolia siellä. Hän kutsuu itseään profeetaksi Euroopassa. En tiedä mistä maasta hän tulee, Italiasta vai jostain toisesta maasta, mutta HERRA on jo puhunut kanssani kokouksesta Italiassa.

 

Näen toisen niistä Kahdesta nuhtelevan vääriä opettajia siellä. Joten tämä tulee olemaan hyvin virvoittavaa aikaa, koska HERRA tulee ennalleen asettamaan Ristin ja Veren evankeliumin. Hän tulee tuomaan nuhtelun Euroopan modernille evankeliumille, joka hyväksyy homoseksuaalisuuden seurakunnassa. Uudestaan, näen toisen niistä Kahdesta nuhtelevan väärää profeettaa. Hän kutsuu itseään sekä apostoliksi, että profeetaksi. En tiedä mistä maasta hän tulee, mutta HERRA nuhtelee sitä evankeliumia, jota hän saarnaa, liberaaliteologiaa.

 

Olen jo nähnyt HERRAN Puhuvan seurakunnalle Euroopassa. Toinen niistä Kahdesta nuhtelee yhtä niistä valhesaarnaajasta siellä. En tiedä onko hän valheapostoli vai väärä profeetta vai kumpaakin, mutta Hän puhuu heille liberalismista ja modernista evankeliumista siellä, homoseksuaalisuudesta seurakunnassa, modernismista, joka sallii kaikki asiat maailmasta seurakunnassa, jossa eletään yhdessä ilman avioliittoa. Hän puhuu heille aborteista seurakunnassa.

 

Voin kuulla melko lailla siitä keskustelusta, joka on raportoitu minulle sen kautta, joka on mennyt sinne edeltä. HERRA ennallistaa jälleen parannuksenteon evankeliumin. Voin nähdä, että tämä on tärkeää aikaa seurakunnalle Italiassa, koska HERRA on jo vienyt minut sinne ja olen nähnyt toisen niistä Kahdesta. Näyttää siltä, että siellä paikassa on lava. Tuossa paikassa Hän puhuu parannuksenteosta. Hän nuhtelee moraalittomuutta seurakunnassa Euroopassa. Hän nuhtelee postmodernia liberalismin evankeliumia; evankeliumia, joka hyväksyy kaiken, sisältäen homoseksuaalisuuden, transseksualismin, transseksuaalit, lesbouden ja modernismin evankeliumin ja huokoisuuden.

 

Hän puhuu heille tiukasti parannuksenteon termein, joka tuli JEESUKSEN Verestä ja Rististä. Joten näen jo toisen niistä Kahdesta siellä, joka tapaa yhden niistä opettajista siellä ja on korjauksen tilanne. HERRA Puhuu uuden Henkäyksen seurakunnalle Euroopassa.

Ja siellä tulee siis olemaan ne Kaksi saarnaamassa siellä, tämä on se, mitä ymmärrän nyt. Ja samaan aikaan näen Parantumiskokouksen Italiassa. Se tulee olemaan voimallinen Parantumiskokous, se tulee olemaan todella väkevä Parantumiskokous Italiassa Palermossa. Ja luulenpa, että tuohon Kokoukseen tulee monia ihmisiä Euroopasta, sillä näyttää siltä, että Hän tulee Puhumaan koko Euroopalle, kaikille Euroopan kansakunnille, että tulee olemaan korjaus parannuksenteon kautta. Hän tulee Puhumaan heille suoraan MESSIAAN tulemuksesta, niistä Loisteliaan Kirkkaista Portaista, jotka on laskettu alas taivaalle. Ja Hän tulee Puhumaan heille Hepr. 12:14, joka Sanoo:

 

14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

 

Näen siis yhden niistä vääristä profeetoista siellä, ja hän kutsuu itseään vääräksi profeetaksi ja apostoliksi. Ja HERRA tulee tuomaan korjauksen papistolle. Tämä on se Sanoma, jonka HERRA tuo tänne nyt. Yksi niistä Kahdesta menee sinne, ja Hän kohtaa sen valheellisuuden seurakunnassa. Ja Hän tuo korjauksen seurakuntaan Italiassa, seurakuntaan Euroopassa. Tämä tulee siis olemaan virkistävää aikaa seurakunnalle Euroopassa. Jotta heillekin annettaisiin mahdollisuus valmistautua Loisteliaaseen Herätykseen, tähän Herätykseen, joka ravistelee Kenian kansakuntaa todella historiallisella tavalla. Jotta he voisivat lopettaa sen valheellisuuden. Tämä tarkoittaa siis, että HERRA, Hän tulee Puhumaan suoraan saarnastuolille, Hän tulee Puhumaan papistolle, Hän tulee Puhumaan paimenille.

 

Ja Hän tulee pyytämään kansallista parannuksentekoa Euroopan kansakunnassa ja Italiassa. Ja jälleen, HERRA on näyttänyt minulle, kuinka italialaiset rakastavat HERRAA. Olen nähnyt tämän osan; Hän, joka on mennyt edeltä, on raportoinut tämän. Näen Hänen pukeutuneena valkoisiin. Tämä tarkoittaa, että siellä on Parantumiskokous. Hän, joka näyttää tarkalleen samalta, kuin minä, on siellä Parantumiskokouksessa. Joten näen Hänen astuvan sisälle Parantumiskokoukseen. Mutta sitä ennen vakava korjaus, opillinen korjaus, joka tulee tapahtumaan Euroopassa. Ja HERRA tulee rakastamaan Italian kansakuntaa. Hän tulee kutsumaan esille Herätyksen ja Lopunajan Herätyksen vierailemaan tuossa maassa, ottamaan otteen tuosta maasta, sillä tavoin kuin se on tehnyt Keniassa. Ja tämä on mahtava mahdollisuus italialaisille myös valmistaa Tie MESSIAAN Loisteliasta tulemusta varten.

 

Tämä tulee olemaan todella virkistävä aika seurakunnassa. Joten Kokous Italiassa tulee olemaan todella voimallinen Kokous, mahdollisesti yksi voimallisimmista Euroopassa. Se tulee olemaan mahdollisesti yksi voimallisimmista Kokouksista Euroopassa. Mutta se tulee tuomaan mukanaan korjauksen. Sillä näen yhden niistä vääristä opettajista. En tiedä, onko hän Italiasta, vai onko hän toisesta kansakunnasta. Sillä näen monia muita Pastoreita, jotka ovat tulleet muista maista. Ja lopulta, kun HERRA Puhuu, niin HERRA tuo korjauksen. Näen parannuksenteon. Näen tuon pastorin tekevän parannuksen.

 

Joten se saa minut ymmärtämään, että kaikki haluavat päästä sisälle JUMALAN Loisteliaaseen Valtakuntaan, joka-ikinen ihminen; pastori, paimen tai lammas, he halajavat päästä sisälle Loisteliaan Kirkkaaseen Ikuiseen Kirkkauden Valtakuntaan, Taivaan Valtakuntaan. Joten joka-ikiselle ihmiselle tulee antaa tämä mahdollisuus kansakunnan historiassa, seurakunnan historiassa.

 

Tulee siis olemaan suoraa puhetta. Se näyttää olevan puhetta KRISTUKSEN ruumiille, puhetta saarnastuolille, puhetta papistolle ja puhetta paimenille. Tulee siis olemaan virkistävä aika kutsuen, tehden kustuhuudon parannuksenteolle. Tehden jutun parannuksenteon puolesta, pyhyyden puolesta. Näen siis todella valtavan vierailun tulevan Italiaan. Mutta sitä ennen tulee olemaan suoraa puhetta, hyvin selvää suoraa puhetta. Ja se tulee olemaan papiston kanssa. Sillä papistolla on avain. he voivat avata oven kansakunnalle näkemään Herätyksen, tai he voivat sulkea sen.

 

Näen siis Yhden Heistä siellä. Ja hän tapaa yhden vääristä opettajista siellä, hänen saarnatessaan, Hän pystyy näkemään hänet seurakunnassa. Hän ei tule esille. Mutta Hän pystyy näkemään hänet ja sen kuinka evankeliumi koskettaa häntä, ja kuinka hän alkaa itkeä, ja kuinka hän alkaa itkeä, ja nyyhkyttää ja itkeskellä, ja tuntea huonoa omaa tuntoa ja tehdä parannusta. On kaunista aikaa Italian seurakunnan ja Euroopan seurakunnan historiassa. Italialaiset rakastavat HERRAA. Italialaiset haluavat päästä sisälle JUMALAN Valtakuntaan. Tämä tulee siis olemaan voimallista aikaa myös saavuttaa Euroopan kansakunnat. Muistakaa, aika on juoksemassa loppuunsa. Joten tämä tulee olemaan myös vierailu Euroopalle.

 

Uudestaan, olen nähnyt Yhden Heistä siellä, ja hän näkee yhden väärän opettajan siellä, joka todella tarvitsi korjausta. Tämä tarkoittaa, että HERRA Sanoo, että koko Euroopan tulee tuoda korjauksen saarnastuoliin, opillisen korjauksen. Ja HERRA nuhtelee sitä luopumusta. Hän tulee Puhumaan MESSIAAN tulemuksesta, niistä Loisteliaan kirkkaista Portaista, jotka on laskettu Taivaasta alas taivaalle. Se on yksi suurimmista ihmeistä siitä saakka, kun maailma luotiin. Ja Hän tulee puhumaan seurakunnan sisälle pääsystä Taivaaseen niiden Loisteliaan kirkkaiden Portaiden kautta ylöstempauksessa. Ja sitten Hän tulee keskittämään Sanoman parannuksentekoon ja pyhyyteen palaamiseen.

 

Tulee siis olemaan voimallinen aika ennen Parantumiskokousta. Parantumiskokous tulee olemaan todella väkevä. Olen nähnyt niiden Kahden operoivan siellä, saarnaavan siellä yllään valkoiset vaatteet. Ja tulee olemaan suuri vierailu Italialle, todella voimallinen HERRAN vierailu. Mutta ennen sitä tulee olemaan todella virkistävä aika, tuoden virkistyksen HERRAN huoneeseen, antamaan suunnan Italian kansakunnalle, seurakunnalle, papistolle. Jotta he tietäisivät, mitä HERRA JEHOVA Sanoo. Jotta kun kansakunnat kokoontuvat mennäkseen sisälle JAHVEN Loisteliaan Kirkkaaseen Valtakuntaan, niin italialaiset tulevat myös olemaan täydellisessä vanhurskaudessa, pukeutuneena hienoon pellavaan, hohtavan puhtaaseen, ja italialaiset tulevat olemaan pyhyydessä. Ja he tulevat mukaan muiden kansakuntien kanssa, jotka valmistautuvat, niiden lammas-kansakuntien kanssa, jotka näet Matt. 25. Jotta he voisivat päästä sisälle JEHOVAN Loisteliaan kirkkaaseen Valtakuntaan.

 

Uudestaan, näen, että kun Hän saarnaa siellä, niin yksi opettajista, joka istuu seurakunnassa, alkaa tekemään parannusta. Hän ei tule esille, mutta pystyn näkemään hänet. Ja hän alkaa tekemään parannusta ja korjausta ja valan HERRALLE. Tämä tarkoittaa, että HERRA Sanoo, että Hän tulee muuttamaan ja kääntämään italialaisten sydämet, jotta he nyt rakastaisivat vanhurskautta, jotta he rakastaisivat JUMALAN Loisteliaan Valtakunnan asioita, jotta he rakastaisivat Taivaan asioita. Jotta he rakastaisivat pyhyyttä. Jotta myös he valmistautua tässä massiivisessa vierailun aallossa, joka on tulossa halki maailman kansakuntien, jopa ennen kuin seurakunta otetaan pois.

 

Tämä tulee siis olemaan kaunista aikaa Italiassa. Ja Siunaan Italian kansakuntaa nyt, kun HERRA alkaa navigoimaan minua kohti Italiaa. Olen nähnyt Yhden Heistä siellä, ja Hän kohtaa yhden niistä vääristä opettajista siellä. Joten Hänen alkaessaan navigoimaan minua kohti Italiaa, Siunaan italialaisia ja kerron heille, että: Tämä on teidän hetkenne! Tämä on teidän aikanne! Tämä on Italian seurakunnan hetki! Jotta Herätys voisi olla todella suuri, voittamaan italialaisten sydämet, jotta Herätys voisi olla niin massiivinen, että se voi sadonkorjata enemmän sieluja Italian kaduilta, jotta monet monet ihmiset tulisivat HERRAN huoneeseen ja palvomaan Hengessä ja Totuudessa. Ja myös että korjaus tuodaan saarnastuoliin, papistolle, paimenistolle. Ja jotta voisi olla ennalleen asettaminen ja Herätys HERRAN huoneessa Italiassa.

 

HERRA Puhui siis kanssani viime yönä Kokouksesta Italiassa. Se tulee olemaan voimallinen Kokous. Siellä tulee olemaan voimallinen Parantumiskokous. Mutta sitä ennen tulee olemaan todella suora puhe seurakunnan kanssa, koskien vanhurskauden asioita. Ja HERRA normaalisti käyttää yhtä esimerkkiä, jos on yksi ihminen Euroopasta tai Italiasta, jota Sanoma tulee koskettamaan, Pastoria siellä. Ja Hän käyttää sitä Sanomaan, että Hän tulee koskettamaan monien Pastorien sydämiä, jotka olivat modernismissa; modernissa filosofiassa, modernissa teologiassa, liberaaliteologiassa, teologiassa, joka sanoo, että voit hyväksyä kaiken ja mitä vain tässä maailmassa; on abortteja seurakunnassa. Hän Puhuu elämisestä yhdessä, jossa mies ja nainen asuvat yhdessä ilman avioliittoa, seurakunnassa, homoseksuaalisuudesta. Ja monia monia muita asioita, koskien modernismia, jotka ovat soluttautuneet palvontaan, ja tahranneet kristillisen palvonnan kokemuksen.

 

Joten uudestaan, näen Yhden niistä Kahdesta siellä. Mutta Hänen kierroksessaan siellä, Hän kohtaa yhden niistä vääristä opettajista Euroopassa siellä. Mutta en tiedä, mistä maasta hän tuli. Sillä näen toisia muista maista. Mutta mistä tahansa se maasta hän onkin, on se sitten Italiasta tai mistä vaan muusta maasta, niin tämä on se hetki parannuksenteolle. Ja näen suuren parannuksenteon, joka puhkeaa papiston sisällä Italiassa. MESSIAS on tulossa, rakkaat ihmiset. Siunaan italialaisia ihmisiä tullessani teidän luoksenne. Jotta teidän sydämenne olisivat avoinna, ja jotta HERRAN Tahto tapahtuisi ja suuri Herätys, sen kaltainen, jonka näet Keniassa, voisi kuluttaa ja täyttää Italian kansakunnan. Siunatut he, jotka ovat kutsutut Karitsan Hääaterialle, ja jotta Italia voisi olla mukana siinä luvussa tuona päivänä, kun MESSIAS tulee hakemaan seurakunnan.

 

HERRA Siunatkoon teitä. Muistakaa, että ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA. HERRA Siunatkoon teitä. HERRA Siunatkoon Euroopan kansakuntia, kun tulen. HERRA Siunatkoon Italiaa. JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, Shalom. Kiitos.

 

(Lähde: www.jesusislordradio.info

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)