10.6.2018 PROFETIA KAHDEN PELJÄTTÄVÄN TODISTAJAN LOISTELIAASTA PALVELUSTYÖSTÄ KOROTETTUNA TAIVAASEEN JA KAIKKI MUUT PALVELUSTYÖT MAAILMASSA ROMAHTANEINA ALAS - PROFEETTA DR. OWUOR

Rakkaat ihmiset, nyt kun päivä tulee päätökseensä, niin voin jakaa teille sen toisen osan sitä keskustelua, jonka jaoin teille aamulla, kun HERRA JEHOVA, Hän tuli ja Hän vei minut Kaikkivaltiaan JUMALAN Valtaistuinsaliin Taivaassa. Ja JEHOVAN Valtaistuinsalissa Taivaassa, sitten Hän otti niitä valtavan suuria lehtiä Elämän Puusta. Ja Hän lisäsi, Hän lisäsi niitä minulle, sillä aiemmin Hän oli antanut minulle niitä lehtiä, niitä lehtiä Elämän Puusta, mutta ne olivat loisteliaita lehtiä, näitä valtavia lehtiä, joita Hän antoi minulle tänään.
 
Ja sitten Hän toi minut takaisin maailmaan.
Sitten nyt Hän näytti niiden kahden peljättävän Todistajan, HERRAN Todistajan, Palvelustyön Ilmestyskirjasta 11, sen Palvelustyön, ja Taivas oli melkoisen kaukana. Se oli melko kaukana, mutta pystyin näkemään melko kauas avaruuden tuolle puolen. Pystyin näkemään hyvin kauas. Näin niiden kahden peljättävän Todistajan Palvelustyön, jota he suorittivat ylhäältä siellä, hyvin kaukana Taivaassa. He ajoivat sitä siellä, he tekivät sitä siellä ja he vaikuttivat maailmassa. Jaoin tästä teille aamulla.
 
Uudestaan, pystyin näkemään heidät, on todella voimallista, sillä on hyvin loistelias Palvelustyö ylhäällä siellä. Ja he suorittivat sitä ylhäällä Taivaassa, he liikkuivat ylhäällä Taivaalla, tällä tavoin, taivaiden halki, Taivaan halki, suorittaen HERRAN JEHOVAN tehtävää valmistaen kansakuntia MESSIAAN loisteliasta tulemusta varten alhaalla maassa täällä.
 
Sitten toisessa osassa Hän näytti minulle nyt ne toiset palvelustyöt maailmassa. Ja joka ikinen niistä, jonka Hän näytti minulle, alkaen oikealta puoleltani, ne murskautuivat alas. Joten he yrittivät elvyttää niitä uudelleen, mutta he eivät pystyneet. Hän näytti minulle, kuinka vasemmalla puolella toinen palvelustyö romahti, toinen palvelustyö lyyhistyi. Joten he kamppailivat, jokainen heistä kamppaili. Siellä oli ihmisiä, jotka kamppailivat yrittäen uudelleen elvyttää palvelustyötä. 
 
Joten tämä näyttää sen, kuinka kuuliaisuus Häntä kohtaan, joka Puhuu kanssanne, tulee olemaan todella tärkeää; että HERRAA ei voi sivuuttaa, eikä Hän ei ole merkityksetön. Sillä Hän näytti minulle kaikkien maailman palvelustöiden olevan merkityksettömiä. Hän näytti minulle kaikkien maailman palvelustöiden olevan romahtanut. He olivat romahtamispisteessä. He yrittivät korjata niitä. Ja on tapa, jolla Hän Puhuu minulle. He yrittivät korjata niitä ja elvyttää niitä. Tämä on siis se toinen osa, jota en jakanut teille.
 
Kun Hän näytti minulle Hänen Kahden peljättävän Todistajansa Palvelustyön, ne olivat todella Loisteliaan Kirkkaat ja ne menivät ylös taivaalle. Sukeltaen yhdestä taivaan äärestä toiseen, syvälle Taivaaseen, avaruuden toiselle puolen. Ja sitten Hän näytti minulle nämä toiset täällä, ne olivat kaikki romahtaneet alas, kirjaimellisesti, ne kaikki. MESSIAS on tulossa. Eikö HERRA ole Puhunut tämän sukupolven kanssa? Ne olivat kaikki romahtaneet.
 
Joten varmistakaa, että te ette ohita MESSIAAN Loisteliasta tulemusta. He, joilla on korvat, he kuunnelkoot ja kuulkoot, mitä HERRAN Ääni ja HERRAN Henki Sanoo kansakunnille tänä hetkenä. Olen nähnyt MESSIAAN tulemuksen.
 
Uudestaan, ne olivat kaikki romahtaneet alas. He yrittivät korjata niitä; ne eivät olleet korjattavissa. Eikö HERRA olekin Puhunut tämän sukupolven kanssa? Shalom.
 
(Profetia 10.6.2018 Ilta. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)