VOIMALLINEN PASTORIKONFERENSSI NIGERIASSA 11.-12.3.2016

Senaattori Helen Udoakaha vastaanotti kunnianarvoisasti HERRAN Väkevän Profeetan yhdessä Vanhempien Piispojen & Pastoreiden kanssa. Edustajainhuoneen Puhemiehen Kunnianarvoisa Edustaja tuli koko matkan Abujasta saakka toivottamaan JUMALAN Miehen tervetulleeksi Nigeriaan & virallisesti avaamaan Konferenssin.

Nigerian Entinen Presidentti, H.E. Kenraali Yakubu Gowon oli paikalla koko Pastorikonferenssin ajan ja kuunteli tarkkaavaisesti HERRAN Sanomaa. Myös Kunnianarvoisa Eduskunnan Jäsen, Tri. Isaiah, osallistui Konferenssiin Nigerian Kansallisen Eduskunnan Puhemiehen puolesta muiden Korkea-arvoisten Hallituksen Johtajien rinnalla.

HERRAN Palvelija ohjeisti Nigerian kansakuntaa järjestämään kansallisen parannuksenteon päivän. HERRAN Väkevä Profeetta varoitti Nigeriaa tekemään parannuksen ja valmistamaan tien MESSIAAN Loisteliaalle Tulemukselle. Hän julisti, että HERRAN KIRKKAUS on tullut voittamaan pimeyden tämän päivän seurakunnassa. JUMALAN Mies nuhteli papistoa pimeyden kanssa neuvottelemisesta; synnin sallimisesta HERRAN Huoneessa. Hän ohjeisti Pastoreita valmistamaan seurakunnassa Vanhurskauden Vaatteen. Hän vakuutti, että se ilo, joka tulee sykkimään Taivaassa JUMALAN KARITSAN Hääpäivänä, tulee liittymään Morsiamen valmiuteen.

Hän painotti, että väärä menestyksen evankeliumi, väärät apostolit, väärät profeetat, seksuaalisynnin skandaalit, rahan rakkaus, moraalittomat paljastavat vaatteet, noituus, okkultismi, post-modernismi; ovat suurimpia tahroja, jotka ovat lianneet seurakunnan vaatteen. HERRAN Palvelija suri sitä, että seurakunnasta on tullut turta synnin suhteen, joten paholainen on päässyt syyttämään seurakuntaa. Hän käski Pastoreita palauttamaan seurakunnan alkuperäiseen Veren ja Ristin pelastukseen.

HERRAN Väkevä Profeetta julisti, että tämä on aika seurakunnan sisällyttää JUMALAN pelko elämäänsä. Hän varoitti, että kun keskiyön hetki lyö ja MESSIAS tulee, niin ei tule olemaan tekosyitä valmistautumattomuudelle.

HERRAN Väkevä Profeetta julisti, että ISÄ JUMALAN Peljättävä KIRKKAUDEN PILVI on nyt HERRAN Huoneessa. Ja Hän varoitti, että rahan evankeliumin, seksuaalisen moraalittomuuden, alastoman pukeutumisen, aborttien, prostituution ja pornografian epäjumalien, joita seurakunta on palvonut, täytyy nyt tulla alas.

Hän julisti, että tämä Vierailu pyhittää HERRAN Huoneen ja julistaa Pyhän Maan, ja täten seurakunnan tulee nyt keskittää palvontaansa syvä kunnioitus JUMALAA kohtaan. JUMALAN Mies julisti, että HERRA on tullut HÄNEN KIRKKAUDESSAAN poistamaan seurakunnan keskittymisen pois maailmasta, jotta se voisi keskittyä ainoastaan JUMALAN Valtakuntaan.

Hän vakuutti, että ISÄ JUMALAN KIRKKAUS valtuuttaa papiston omistamaan JUMALAN taistelun ja täten vapauttamaan seurakunnan tämän päivän kitkerän luopumuksen kynsistä. Hän painotti, että se maa, johon JUMALAN PILVI johdattaa seurakuntaa, on Avoimien Taivaiden maa; jossa sen täytyy ylläpitää pyhää palvontaa, jotta Taivaat voisivat pysyä auki.

Hän varoitti, että Avoimien Taivaiden aikakausi on lyhytikäinen; se tarkoittaa seurakunnan valmistamista pyhyydessä JUMALAN Valtakuntaan pääsyyn, minkä jälkeen PILVI tulee nousemaan ylös. HERRAN Palvelija painotti, että JUMALAN PILVI on tullut vaeltamaan kuuliaisen seurakunnan kanssa aina ikuisuuteen saakka.

Ja kaikki paikalla olleet Vanhemmat Piispat, Vanhemmat Pastorit & Johtavat Hallituksen Virkamiehet tekivät parannuksen ja uudistivat pelastuksensa, luvaten palata pyhyyteen.

Lisää kuvia & Lähde: www.repentandpreparetheway.org

 

RAPORTTI HERRAN MISSIOLTA NIGERIASTA 12.3.2016 JESUS IS LORD RADIOSSA

Nigerian entinen Presidentti H.E. Kenraali Yakubu Gowon & HERRAN Profeetta tapaavat

”Lagos on valtava kaupunki, jossa on noin 20 miljoonaa ihmistä. Se on hyvin moderni kaupunki. Pastorikonferenssi tapahtui hyvin korkealaatuisessa paikassa, uudessa hallissa, kansainvälisen konferenssikeskuksen tyyppisessä tilassa. HERRAN Väkevä Profeetta tapasi erittäin korkea-arvoisia johtajia. Oli hyvin väkevää.” (Pastori Michael)

MEGA PARANTUMIS- JA HERÄTYSKOKOUS (KENIA, KISUMU 31.12.2015 / OSA 2)

Katso tämä sydämen sulattava video!

Dorcas, muslimi Keniasta vastaanottaa JEESUKSEN ja sokeat silmät avautuvat & supersuloinen 3-vuotias Daniel Edome, syntymästään rampa ja mykkä paranee JEESUKSEN Väkevässä nimessä ja laulaa mikkiin ”Aamen & Halleluja!” Tämän videon tulisi joka ikisen suomalaisen katsoa läpi. Valtavaa!

 

PROFETIA LAGOSIIN NIGERIAAN TULEVASTA VALTAVASTA JUMALAN KIRKKAUDEN VIERAILUSTA - PROFEETA DR. OWUOR

PROFETIA 2.3.2016

Ylistys HERRALLE, HERRAN Väkevä Profeetta. Amen, nyt Pastori Joan, tyttäreni, HERRA on puhunut kanssani. HERRA on puhunut jälleen kanssani siitä HERRAN Kokouksesta, joka on tulossa Lagosiin, Nigeriaan. Tässä keskustelussa HERRAN kanssa HERRA vei minut siellä olevaan Pastorien Väkevään Konferenssiin sekä Parantumiskokoukseen. Tämä on yksi osa siitä keskustelujen sarjasta, joka HERRALLA on ollut kanssani koskien Kristuksen seurakuntaa Nigeriassa. Näen Pastorikonferenssissa HÄNEN Palvelijansa palvelemassa. HERRA näytti Hänen Kirkkauden Pilarinsa tulevan HÄNEN Palvelijansa ylle. Joten Nigeriassa tulee olemaan suuri Vierailu, hyvin suuri Vierailu.

Uudestaan; näin viime yönä, HERRA Puhui kanssani siitä valtavasta Pastorikonferenssista, joka tulee tapahtumaan Lagosissa, Nigeriassa. Näyttää, että koko Taivaallinen Sotajoukko, JUMALAN lähettiläät ovat nyt fokusoituneet Nigeriaan ja Kokoukseen Lagosissa. HERRA nosti minut yläpuolelle tässä Kokouksessa. Näin HERRAN silmillä katsoen alhaalla HERRAN Kokouksen. Kun Hänen Palvelijansa palveli siellä, niin HÄNEN Kirkkautensa Pilari tuli ja oli suuri tilanne. HERRA olkoon Siunattu, että Hän on muistanut seurakuntaa tässä hetkessä. Tulee olemaan suuren suuri Vierailu. Taivaat tulevat olemaan auki Nigerian yllä ja tämä on hetki ottaa siitä kiinni, Herätyksen hetki, pitkään odotettu ennallistamisen aika.

HERRA JEHOVA on puhunut kanssani siitä valtavasta Vierailusta, joka tulee tapahtumaan Nigeriassa. Tämä on kaikkien ihmisten aika ympäri maailmaa herkistyä kuuntelemaan HERRAN Ääntä. Jotta voimme valmistaa Pyhyyden tien, kääntyä pois kaikesta synnistä, valiten vanhurskauden elämämme pilariksi ja perustaksi ja valmistaa Tien MESSIAAN Loisteliaalle tulemukselle. Shalom Shalom Chaverim. Shalom Toda Raba.

 

VOIMALLINEN PASTORIKONFERENSSI GHANASSA 15.-16.2.2016

HERRAN Väkevä Profeetta julisti, että Peljättävä ISÄ JUMALAN KIRKKAUDEN PILVI on nyt tehnyt asumuksensa HERRAN Huoneeseen. Hän julisti, että tämä JUMALAN PILVEN Syvää Kunnioitusta Herättävä Vierailu julistaa tuon paikan pyhäksi maaksi, ja on varoitus seurakunnalle, että sen täytyy poistaa sen synnin kengät. Hän ohjeisti seurakuntaa poistamaan valheellisuuden, alastomuuden, moraalittoman tanssimisen, noituuden, korruption, eksytyksen, itsetyytyväisyyden ja penseyden kenkänsä.

JUMALAN Mies varoitti, että seurakunnalla ei ole varaa sekoittaa palvontaa. Nyt kun Peljättävä ISÄ JUMALAN PILVI on tullut seurakuntaan, niin kaikkien seurakunnan epäjumalien on tultava alas. HERRAN Väkevä Palvelija painotti, että tämä Vierailu tulee muuttamaan seurakunnan identiteetin ja elämän mission ja muuttamaan pysyvästi sen keskittymisen maailmallisesta taivaalliseen.

Hän julisti, että tämä Vierailu antaa Pastoreille toimeksiannon mennä ja omistaa JUMALAN taistelu - taistella JUMALAN puolesta ja vapauttaa KRISTUKSEN seurakunta synnin orjuudesta. HERRAN Väkevä Profeetta vakuutti, että JUMALAN PILVI on tullut tuomaan JUMALAN johtajuuden seurakuntaan ja julistamaan kuuliaisuuden ajankohdan.

Hän herätteli seurakunnan siihen tosiasiaan, että JUMALAN KIRKKAUDEN PILVEN Vierailu tuo luvatun Avointen Taivaiden aikakauden seurakuntaan. Ja hän varoitti, että seurakunnalla ei ole enää varaa huolettomaan palvontaan, jotta HERRA ei sulkisi Taivaita sen yllä.

JUMALAN Mies julisti, että ISÄ JUMALAN KIRKKAUDEN PILVI on tullut voitelemaan seurakunnan, voimaannuttamaan papiston & vakiinnuttamaan JUMALAN säädökset seurakuntaan. Hän julisti, että kauan odotetut JUMALAN KARITSAN Häät ovat lähellä ja JUMALAN KIRKKAUS on vieraillut voittaakseen, kukistaakseen ja kumotakseen tämän päivän seurakunnassa olevan pimeyden.

HERRAN Profeetta nuhteli sitä, että tämän päivän seurakunta tekee kompromisseja pimeyden kanssa. Hän vakuutti, että seurakunta, joka omaksuu vanhurskauden pelastuksessaan, tullaan muuttamaan kuolemattomaksi. Hän ohjeisti papistoa valmistamaan vanhurskauden vaatetta seurakunnassa.

JUMALAN Mies suri sitä, että seurakunta on tahrinut vaatteensa seksuaalisella moraalittomuudella, väärillä profeetoilla, väärillä apostoleilla, menestysteologialla, kompromisseilla, aborteilla, moniavioisuudella ja noituudella.

HERRAN Väkevä Profeetta varoitti, että MESSIAS tulisi vain uskolliselle seurakunnalle, joka on fokusoitunut JEESUKSEN Vereen ja Ristiin. Hän toi esiin, että seurakunta joka ylöstemmataan, koostuu kahdesta ryhmästä: heistä, jotka elävät HERRAN pelossa ja heistä, jotka johdattavat monia vanhurskauteen (Daniel 12:3).

JUMALAN Mies painotti, että viisas seurakunta, joka vaalii HERRAN pelkoa; on ainoa valo & toivo tämän päivän pimeälle maailmalle. Aivan kuten tähdet, niin myös vanhurskas seurakunta kaunistaa taivaat, sekä navigoi tämän pimeän maailman JUMALAN loisteliaaseen valtakuntaan.

Hän varoitti vakavasti, että valmistautuminen ikuisuutta varten on täysin henkilökohtaista, eikä sitä voi jakaa. Hän varoitti, että HERRAN Tulemuksen päivänä, seurakunta joka epäonnistuu pääsemään Taivaaseen; tulee pyörimään tomussa, itkemään katkerasti & kiristelemään hampaitaan.

Hän tähdensi, että on parempi kestää tässä ajassa vainoja, herjauksia ja kaltoinkohtelua vanhurskauden tähden ja saada ikuinen elämä; kuin elää pahuudessa ja synnissä ilman häpeäntunnetta ja sitten kärsiä ikuisesta häpeästä helvetissä.

Kaupungin johtaja, kuvernööri sekä vanhemmat Pastorit ja Piispat olivat vastaanottaneet virallisesti HERRAN Profeetan Ghanaan. HERRAN Väkevä Profeetta kehotti Ghanaa järjestämään Kansallisen Parannuksenteon päivän. Ja kaikki koolla olleet; vanhemmat Piispat ja Pastorit sekä johtavat hallituksen jäsenet tekivät parannusta ja uudistivat pelastuksensa.

(Lähde: www.repentandpreparetheway.org)

Tiedoksi: näissä HERRAN Kokouksissa ei koskaan olla kerätty minkäänlaista kolehtia tai pääsymaksuja. Kaikki on täysin ilmaista, ilman rahankeruuta. HERRAMME JEESUS maksoi jo kovan hinnan Golgatan keskimmäisellä Ristillä.

 
 

Sivut

Tilaa syöte Etusivun syöte

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)

Pelastusrukous

Herra JEESUS, Tunnustan olevani syntinen. Kadun ja käännyn pois synnistä tänään. Pyydän, pese minut puhtaaksi JEESUKSEN Kalliilla Verellä. Teen parannuksen synneistäni ja vastaanotan sinut sydämeeni Herrakseni ja Vapahtajakseni. Pyydän, kirjoita nimeni Karitsan Elämän Kirjaan ja lähetä minulle Pyhä Henkesi auttamaan minua elämään pyhyydessä. Vahvista Sanasi sydämessäni ja varjele sydämeni. JEESUKSEN väkevässä nimessä. Olen uudestisyntynyt tänään. Aamen.